Hitunen

Hitunen

torstai 18. lokakuuta 2018

Supersyksy


Yli kaksi kuukautta on vierähtänyt edellisestä postauksestani - syksy vain jostain syystä on aikaa, jolloin tekemistä on niin paljon. Eikä koneen ääressä istuminen ole tuntunut niin tärkeältä. On ollut ihailtavan upea ruska, jota tosiaan olen ihastellut joka päivä. Valokuvaaminen on jäänyt vähemmälle, kun tällä hetkellä en omista kunnon kameraa.


Syksyn myötä aloitin uuden harrastuksen, josta olen vuosia haaveillut. Harrastuksen, joka ei ole helpoimmasta päästä, mutta halusin haasteen. Halusin jotain, johon voi uppoutua ja unohtaa samalla kaiken muun mielen sekamelskan. Ja nyt tuntuu, että työnteko haittaa harrastusta, paitsi nyt lomalla olen saanut keskittyä rauhassa siihen. Ai, että mikäkö on niin koukuttavaa? Akvarellimaalaus, jossa olen siis taipaleeni alussa. Samassa kansalaisopiston ryhmässä maalaa yli 80 -vuotias harmaahapsi aivan upeita töitä. Ehkä minäkin siihen ikään mennessä jotain opin!


Syys- ja lokakuun säät ovat olleet kuin piste i:n päälle upean kesän jälkeen. Nyt lomaviikon aikana olen ehtinyt nauttia niin Teijon kansallispuiston (toinen ja viimeinen kuva) upeista maisemista kuin Hangon rannoista. Moneen vuoteen ei ole tullut Hangossa käytyä, vaikkei sinne ole meiltä kuin reilut 100 kilometriä. Yhtenä päivänä lähdin sitten yksikseni sinne retkeilemään, eikä tosiaan ollut turisteja enää missään. Jopa monet pikku putiikit oli suljettu kesän sesongin jälkeen ja osa putiikinpitäjistä lomaili. Kiireetön tunnelma valtasi minutkin ja istuskelin rantakalliolla, kuljin kujilla, katselin kaikkea kiinnostuneena.


Joku kulki tästä ennen minua...


...pudotti sulkansa...


... unohti pyyhkeensä...


... ja majoittui ehkä tähän pensionaattiin. 


Nautitaan näistä upeista syyspäivistä vielä ennen lumen tuloa.
Aurinkoista syksyn jatkoa sinulle!

4 kommenttia:

  1. Ihanan rauhoittavia maisemia. <3
    Onnea ja paljon iloa uudelle harrastukselle. Pistäpä joskus kuvia maalauksistasi tännekin. Siunattua viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kivat lupsakat kauniin rauhaisat tunnelmat! Mukava lukea ja katsella. :)

    VastaaPoista
  3. On ihana oppia uutta ja toteuttaa unelmiaan!

    VastaaPoista