Muutaman muiston verran

Jouluun liittyy meillä jokaisella varmasti paljon lämpimiä muistoja, ehkä kipeitäkin. Lapsuuden joulut saattavat myöhemmin saada ihmeellisen kultareunuksen, vaikka ovatkin voineet olla hyvin vaatimattomia. Ehkä ennen muinoin osattiin olla vähemmästäkin ja hyvin vähästä kiitollisia - nykylapset ja aikuisetkin hukkuvat lahjoihin ja voivat silti olla tyytymättömiä, kun "en saanut sitä ja tuota".

Muutama lapsuuden joulumuisto on jäänyt erityisesti mieleeni. Joulun aikoihin äidinisäni, "pikkupappa" kuten me lapset häntä kutsuimme, istui joskus pöydän ääressä ilahduttaen ja ihmetyttäen meitä vatsallaan, josta putkahteli karkkeja pöydälle. Mieleen on jäänyt myös se joulu, jolloin kuusi syttyi palamaan aitoine kynttilöineen. Nopeasti isä sen kyllä sammutti. Isään liittyy myös yksi joulu, jonka muistan erityisesti. Olin jo toisella kymmenellä, ehkä 12- tai 13-vuotias. Äitini pyysi aatonaattona minua ompelemaan lahjaksi isälle nenäliinoja ruutukankaasta. Teinkin niitä vinon pinon, sillä isä ei käyttänyt mitään paperisia nenäliinoja. Jotenkin tämä lahja jäi erityisesti mieleeni, sillä se oli ainoa paketti, minkä isä sinä jouluna sai. Se yksi ainoa lahja kosketti minun lapsensydäntäni, ja ajattelin, että isä oli surullinen, kun ei saanut muita lahjoja. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että ehkä hänelle oli tärkeintä nähdä meidän lasten ilomme niistä vaatimattomista lahjoista, joita he äidin kanssa olivat saaneet hankituksi. Olihan meitä seitsemän kasvavaa ja kuluttavaa lasta, eikä siihen aikaan maanviljelijäperheen tulot olleet kovin kummoiset - jos ei aina tänäkään päivänä.

Omien lasteni jouluilosta muistan erityisesti toisen joulun, jolloin esikoisemme oli puolitoistavuotias, ja itse odotin toista lastamme helmikuussa syntyväksi. Esikoisen jouluriemu syntyi pakettien naruista, joista pikku paketteja oli hauska heilutella ilmassa. Myöhemmin, kun pikkuvelikin oli jo ehkä 4-5 -vuotias, pojat olivat toivoneet lahjaksi teippiä. Ja voi sitä iloa, kun molempien paketeista paljastui useita teippirullia. Minä äitinä kun olin vähän rajoittanut teipin käyttöä, sillä sitä olisi kulunut metrikaupalla heidän askarteluihinsa.

Niinpä, kohta ovat suuren juhlan huippuhetket käsillä. Hiljennymme joulun viettoon rakkaittemme kanssa. Kynttilöiden loisteessa tavoitamme ehkä ripauksen lapsuuden joulujen tunnelmasta. Marian tavoin kätkemme kaiken ihmeellisen sydämeemme, ja kenties tutkailemme sitä myöhemmin. Joulussa on jotain selittämätöntä, mutta ihmismieltä lämmittävää. Kaikkivaltias Jumala syntyi ihmiseksi köyhyyden keskelle tehdäkseen rikkaiksi kaikki, jotka avaavat sydämensä oven hänelle. 

Siunattua Joulua Sinulle!