Ilmasiltaa pitkin kolmessa tunnissa leijailimme tumman veden äärelle. Rantaloma tämä ei ollut, vaikka vesi ja ranta olivatkin tärkeä osa viikkoamme tuossa meille ennestään tuntemattomassa maassa, yhdessä maanosamme köyhimmistä. Viiden kielen sekametelisopan maku tuntuu vielä kielellä, vaikka kotoinen suomi alkaa taas päästä voitolle. Mutta pitkään varmasti muistamme tämän erikoisen viikon, jolloin maa, meri ja taivas koskettivat toisiaan.
Viikko hohkaavaa heinäkuun hellettä, meidän Pohjolan kylmyyteen tottuneiden mielestä. Paikalliset sanoivat helteen alkavan vasta +38 asteessa, mutta meille oli kylliksi jo tämä 32-35 astetta. Lämpöä tunsimme muutenkin - ihmisten ystävällisyys ja pienet huomaavaisuuden eleet olivat sydäntälämmittäviä. Ja lapset, niin kuin kaikkialla maailmassa, ihanan uteliaita ja ystävällisiä sekä innokkaita oppimaan kaikkea uutta. Niin, ja eläimet! Majatalomme kukko aamun virkku, suloiset kanit, koiranpennut, linnut, vuohet, lampaat...
Kukat ovat kauniita kaikkialla maailmassa. Majatalomme emäntä esitteli minulle koko puutarhansa kukkarunsauden, kertoi kasvattavansa 25 eri tomaattilajiketta avomaalla sekä maissia, meloneita, perunaa, tomatilloja... Rannoiltakin bongasin ensin kukat, sitten kivet ja simpukat ja ah, olihan siellä vettäkin. Lämmintä ja lähimeriämme kirkkaampaa ja suolaisempaa.
Paljon jäi mieleen sulateltavaa, lämpimiä muistoja sydämeen. Ehkä joskus palaamme näihin maisemiin uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti