Hitunen

Hitunen

torstai 20. helmikuuta 2014

Meri




Meren rannalla ajatukset saavat siivet. Meren katselu rauhoittaa. Siinä on jotain niin äärettömän suurta; saman meren äärellä asuu lukematon määrä ihmisiä, jotka voisivat koska vaan purjehtia toistensa luo. Jos olisi purjevene. Ja jos meri ei olisi jäässä kuten nyt. Vaikka nurmikko rannalla on vihreää, meren kantena on paksu jää.














Meren rannalla on turvallista. Meri voi olla arvaamaton, oikukas ja kaikkien tuulten riepottelema, mutta ranta. Luja maa jalkojen alla, rannat kivet ja kalliot. Pysyvää ja kestävää. Ilo täyttää mielen, kun katselen merelle. Saarten silhuetit täyttävät vastarannan, mutta tiedän; niiden takana meri jatkuu. Jatkuu ja jatkuu silmänkantamattomiin.





Meren rannalla on helppo ymmärtää  ajatus armosta. Sehän on kuin meri suuruudessaan. Sen aaltoihin hautautuvat menneiden päivien mokat ja tekemättä jättämiset. Armo huuhtoo ne pois. Siksi, koska kaikki on kerran jo maksettu.Rannalla yksin kävellessäni kiitollisuus täyttää mielen. Elämä on ihanaa, kun alla on luja maa.














Saman päivän illansuussa katselen merta ystävän kanssa. Ranta on eri, mutta sama meri. Aurinko lipumassa näkymättömiin noustakseen taas jostain toisen rannan takaa.






Rannalla on taas turvallista. Ystävän kanssa on turvallista. Pohdimme elämää ja sen monia kuvioita. Miten lapset ovat kasvaneet ja kohta viimeinenkin lentää ulos pesästä. Ja miten me äidit voimme vain luottaa siihen, että elämä kantaa. Jumala kantaa. Ja ne, jotka hänen omiaan ovat, saavat luottaa siihen, että hän pitää jokaisesta omastaan huolen. Jäät lähtevät, meri sulaa ja aallot lyövät rantaan. Varpaat korkeintaan kastuvat niillä, jotka seisovat lujalla maalla.








Ystävän kanssa pysähdymme kalliolle. Luonto on uurtanut siihen ristin. Se on kaikki, mitä tässä hetkessä tarvitsemme. Kun kaikki muu häviää, risti on ainoa, joka jää. Siinä on voima. Se kantaa sumuisten päivien läpi, kunnes taas paistaa aurinko.











Illan viileys tuntuu poskilla reippaan kävelyn jälkeen. Mieli on kevyt, vaikka askel vähän jo painaa. Aurinko kurkottaa viimeisillä säteillään peräämme, kun ajamme rannalta kaupunkiin. Kiitollisin mielin jatkamme iltaa vielä hetken sanan ja sävelten luomassa turvallisessa tilassa. Elämä on nyt juuri parasta.

5 kommenttia:

  1. Valloittavan kaunis sarja, niin kuvat kuin runomaiset/ novellinomaiset tekstitkin. Hilkka- Hitunen, tee joskus kirja ja tarjoa Päivä Oy:lle, jipii. Nyt se on päätetty, toivoo Sirunen :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis ja nostava juttu kuvineen! Näin se on.

    VastaaPoista
  3. Häivähdys, olen yrittänyt kommentoida blogitekstejäsi, mutta jostain syystä aina viime vaiheessa teksti häviää kun painan julkaise-nappia. En tiedä, onko muilla sama ongelma.

    VastaaPoista
  4. Lempeän hoitavista sanoista ja kuvista kiitän♥
    Oli mukava tavata. Kiitos kun sain tulla.
    Yhä hämmästellen ihmettelen niitä upeita kirjateoksiasi! Näyttelyä odotellessa...............

    Ole siunattu paikallasi. Olen sinusta iloisen kiitollinen.

    Lähtisitkö kanssani vuoden päästä keväällä Israeliin?! Hups, tämä ajatus nyt laskettiin jostain vahvana sydämelleni.

    VastaaPoista