Elokuu kuuluu ehdottomasti kahdentoista ihanimman kuukauden joukkoon. Siinä on jotain salaperäistä, kun kesän hehku vaihtuu syksyn kuulauteen hitaasti hivuttamalla. Ehkä välillä hyppäyksin eteenpäin, välillä taaksepäin. Elokuuhun kuuluvat kukat, joiden sävyt voimistuvat illan hämäryydessä.
Lähestyvän syksyn merkkejä ovat krysanteemit portaiden pielissä kirppikseltä löydetyissä sinkkiruukuissa. Ylemmällä portaalla portulakka hehkuu vielä kesän keltaistaan. Yläpihan polun varressa oli ruma pläntti odottamassa siemeniä - nyt siihen pitäisi tulla nurmikkoa. Jos muistan kastella...
Polun varrella ja pihalla kukkivat vielä monet pinkit ja lilat ihanuudet. Monet jo toista kierrosta tälle kesälle.
Terassin valkoiset pelargoniat ovat elokuun myötä oikein innostuneet kuten lempikukkani tsinniatkin. Viiniköynnös eteläpäädyssä lupailee hyvää satoa alkavalle syksylle.
Ensimmäinen työviikko liki neljän kuukauden vapaan jälkeen on nyt takana. Ja miten väsynyt olenkaan iltaisin! Hassua, että niin väsyttää, vaikka voimia on kerätty koko kesä. Ja hemoglobiinikin on jälleen kohonnut yli sadan, mutta ehkä se vain on tottumattomuutta säännölliseen työrytmiin tuo väsymys. Uusi työ on kuitenkin innostavaa ja odotan tulevaa viikkoa taas mielenkiinnolla. Haasteita (tässä kohtaa en tarkoita pelkästään ongelmia tai vaikeuksia) riittää, ja hyvä niin. Tulevaisuuden toivojen "paimentamisen" vastapainoksi on mukava upottaa välillä kätensä multaan ja istuttaa jokin uusi kukka polun varrelle tai siirtää joku toiseen paikkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti