Hitunen

Hitunen

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Olipa kerran esiliina

Olipa kerran... niin, ennen kuin kerron esiliinasta, tässä pieni johdanto. Siis olipa kerran opiskelija, joka sai vihdoin opintonsa päätökseen - viikko sitten palautin viimeisenkin opintotehtävän mutta todistus on luvassa vasta toukokuussa. Viime viikot ovat olleet kiireisiä myös töiden vuoksi, joita on tulla tupsahdellut eteen aamuisilla tai iltamyöhäisillä tekstiviesteillä. Onneksi välillä on pilvisiä ja sateisia päiviä, kuten eilen perjantaina, jolloin en ollut töissä. Illansuussa iski harvinainen inspiraatio: pakko ommella. Edellisestä tällaisesta kohtauksesta oli ties kuinka kauan aikaa, joten ilolla otin vastaan sadeillan tuoman ajatuksen: tarvitaan vanhat farkut, jotain kukallista kangasta, kasa merkkejä, pitsiä, nauhoja tai muuta, mitä kaapista löytyy. Farkut olivat yli 20 vuotta sitten mieheni käytössä ja kukalliseksi kankaaksi löytyi äidin esiliina jostain yli 40 vuoden takaa. Ja sitten sakset suihkimaan ja ompelukone laulamaan muutamaksi tunniksi. Tällaista jälkeä siitä tuli:


Reilunkokoinen kesäkassi, jossa somisteena mm. vuosia sitten ristipistoilla kirjomani omenapuu:


Ja sisäpuolella tietenkin kännykkä-ja avaintaskut:


Tänään onkin sitten paistanut aurinko täydeltä laidalta aamusta asti, joten ompelukohtaukset loppuivat lyhyeen. Lumet ovat liki sulaneet ja mieli hinkuisi pihaa haravoimaan, mutta voi, miten se on märkä. No, ihan pikkuisen oli taas pakko haravoida kukkapenkin laidalta. Tulppaanipenkissä näyttää jo tältä:


Tarkennus tuohon pieneen keltaiseen plänttiin:


Leskenlehtihän se siinä. Ensimmäisen näin tosin jo tiistaina 16.4 tienpenkalla. Ja seuraavana päivänä liihotteli sitruunaperhonen tien vierustalla, joten kevät etenee huimin harppauksin. Yksi kukkapenkeistäni on kuitenkin vielä tässä jamassa:


Harkitsen sen siirtoa aurinkoisempaan paikkaan, sillä nyt sitä varjostaa pari isoa kuusta. Hiukan aikaa pitää malttaa odottaa kukkapenkin siirtoa, mutta puuhaa riittää muutenkin. Keittiön ikkunalauta pursuaa jo purkkeja pikku taimineen: basilikaa, lobeliaa, tsinniaa... Koristekurpitsan itämistä odotellaan ja multaan laittoa odottavat monet muut siemenet. Ihana kevät!





2 kommenttia:

  1. Suloinen tuli kassista!

    Minä koitan selättää kevätflunssaa. Se mokoma vei ääneni taas. Ja huomenna piti olla uusien ekaluokkalaisten tutustumispäivä. Harmi, etten ole heitä vastaanottamassa!

    Kunhan kevätkiireet ja taudit hellittävät, olisi ihana tavata.....

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kylläpä sinulla tuo ääni on monenlaisen "kiusan" kohteena usein. Toivottavasti olet jo paremmassa kunnossa. Olen miettinyt tapaamista ja voisin vaihteeksi ajella sinne päin...

    VastaaPoista