Vuoden ensimmäinen eli miten yllätys muuttaa monta asiaa

 

On hyvä suunnitella välillä elämää eteenpäin tätä päivää vähän pidemmälle, mutta toisaalta on aina varauduttava siihen, että ei sitten kaikki menekään omien suunnitelmien mukaan. Hyvä sekin, sillä uskon, että loppujen lopuksi tapahtuu se, minkä pitääkin tapahtua. 

No niin, joulun jälkeen pakkasimme (tai oikeastaan jo joulupäivänä ja tapanina) reput ja yhden pienen matkalaukun kolmen viikon reissua varten. Eli käsimatkatavarat niin sanotusti, sillä meillä ei ole tapana raahata mukana ylimääräistä tavaraa. Silti joku paita jäi taas käyttämättä. Heti arjen koittaessa viuhahdimme vauhdilla etelän lämpöön, mikä kyllä oli enimmäkseen tavanomaista viileämpää sorttia tällä kertaa. Siitä huolimatta valo varsinkin valloitti ja nautimme täysin siemauksin ensin pikku kylästä vuorella ja sen jälkeen vuodenvaihteen tienoilla kaupunkihotellissa majailusta tai lähinnä pitkistä rantalenkeistä. Ennen loppiaista siirryimme pikkukaupunkiin vanhoihin, tuttuihin maisemiin viideksi päiväksi. Vuokra-autolla huristelimme sinne sun tänne ja löysimme jälleen uuden ja upean patikkareitin. Iloitsin suuresti näistä patikoinneista ja juoksulenkeistä rannalla, sillä moneen vuoteen ei ole ollut näin kivutonta liikkuminen polvien näkökulmasta. Syynä varmaan koko viime talven tekemäni polvijumppa aina uutisia tms. katsoessa. 

Noissa kahdessa yläpuolen kuvassa vanhoja tuttuja maisemia Mijaksen vuoren rinteiltä. Alapuolella on kuvia Marbellasta länteen sijaitsevan Manilvan patikkareitiltä. 

Sitten koitti loppiainen ja pakkailimme jälleen tavaroita isompaan kaupunkiin paluuta varten. Iltapäivällä teimme kävelylenkin kaupungilla ja palasimme hieman haikeina väliaikaiseen kotiimme, jossa olemme viettäneet muutaman vuorotteluvapaatalven. Tuttua pihapolkua kävellessä hetkeksi keskityin kai johonkin muuhun (eikä minulla ollut puhelin kädessä) ja niinpä astuin laatoituksen ja nurmikon rajalle sillä seurauksella, että oikean jalan nilkka nyrjähti ikävästi ja kaaduin nurmikolle hurjan huudon säestämänä, mistä tietenkin edelläni polkua mennyt mieheni säikähti ponnahtaen viereeni. Kampesi minut pystyyn ja sai jotenkin raahattua minut olohuoneen sohvalle. Nilkka turposi sen näköiseksi kuin olisi tennispallo teipattu ulkosyrjään kiinni, joten ei auttanut muu kuin alkaa soitella kansainväliseen sos-numeroon ja saada sitä kautta vakuutusyhtiön maksusitoumus lääkärikäyntiin. Oltiin juuri loman puolivälissä - niinpä loppupuoli reissusta menikin sitten kyynärsauvojen kanssa hypellessä. 

Seitsemän lääkärikäyntiä, kolme röntgeniä ja yksi magneettikuvaus (näistä puolet Suomessa) myöhemmin sain oman loman päätteeksi viikon sairausloman ja diagnoosin lievästä murtumasta sekä nivelsiteiden revähdyksestä. Tänään olin vuoden ensimmäisen päivän töissä eli voiton puolella asiassa nyt ollaan, vaikka kävelyni ei ihan normiripeää vielä olekaan. 

Kaiken tämän hyvä puoli oli se, että tuli jälleen todettua hyvän matkavakuutuksen tarpeellisuus (kiitos Lähi-Tapiola, tämä ei ole maksettu mainos tai onhan siitä vakuutuksesta kyllä maksettu) ja kansainvälisten lääkäripalveluiden toimivuus. Toki välillä harmaita hiuksia aiheutuu siitä, että kaikki lääketieteellinen sanasto ei vielä ole ihan hallinnassani varsinkaan englanniksi, saati espanjaksi. Lisäksi hyvää tapahtuneessa oli se, että sain luettua vajaan kolmen viikon aikana kuusi kirjaa sekä kasan lehtiä ja kirjoitettua monenlaista tekstiä itsekin. Tuli myös ajateltua paljon ja ihan vain loikoiltua sohvalla. Näköjään on niin, että minua täytyy tietyin väliajoin muistuttaa sohvalla lojumisen tärkeydestä, ellen sitä vapaaehtoisesti itse muista ottaa huomioon. 

Kaiken kaikkiaan loma oli erittäin antoisa ja mieliinpainuva. Yllä oleva kuva on Artola Dunesin esteettömältä rannalta jostain Fuengirolan ja Marbellan väliltä. Kävin testaamassa kyynärsauvojen kanssa, mutta sopisi siis pyörätuolilla liikkuvillekin. 

Aurinkoista talven jatkoa kaikille blogini lukijoille! 

Otetaan ilolla (ja joskus itkulla) vastaan, mitä elämä tänä vuonna tuo. 

Espanjan "voikukka", kevään merkki