Hitunen

Hitunen

torstai 21. huhtikuuta 2022

Ihanasti pihalla

 

Onpa ollut aivan upea viikko! Pääsiäis/ kevätlomani alkoi kiirastorstaina työpäivän päätteeksi ja nyt on koko viikko ollut lomaa jatkuen vielä loppuviikonkin. Kaupunki teki tällaisen kevätlomakokeilun, joka onnistui, kun uudenvuoden jälkeen palattiin töihin heti 3.1. Mieluummin sitä lomailee näin keväällä kuin talvipakkasten aikaan tammikuussa. Aurinko porottaa täysin pilvettömältä taivaalta ja lämpötila on kivunnut reilusti viiteentoista asteeseen. 

Pitkäperjantaina talomme eteläpäädyssä oli lunta vielä hiukan (kuva yllä). Palattuamme pikku reissulta toisen pääsiäispäivän iltana lumet olivat tipotiessään. Pohjoispäädyssä lunta on vieläkin muutamassa kasassa, mutta silti vieressä kukkivat sinivuokot. Ensimmäiset huomasin tiistaiaamuna kuistin varjoisalla seinustalla. 

Kevätpuuhat ovat edenneet tällä viikolla huimasti. Vaikea uskoa, että kaksi viikkoa sitten maassa oli melkoisesti lunta, kun nyt näyttää todella keväisen kauniilta. Pihaa olen siivoillut, terassi on pesty ja öljytty sekä puutarhakalustokin pesty. Pihapuuhien lomassa on nautittu useat kahvit jo ulkosalla ja pongailtu siinä sivussa perhosia ja muita lentäjiä. Ja ihailtu uusia kukkivia ihanuuksia pitkin pihaa. 




Aurinkoista kevään jatkoa sinulle!



6 kommenttia:

  1. Ihanuus kun kauniit kevään iloa tulvillaan olevat kuvat.
    Miten kevät kukat ilahduttavat mieltä talven jälkeen.
    Hyvin teillä lumi alkanut sulamaan.
    Odotan niin kesän vihreyttä!
    Kevät on niin voimaannuttavaa aikaa,kun tietää kesän olevan jo lähellä.
    Mukavia kevät puuhia teillä on ollut.
    Aurinkoa sinun viikkoosi mukavien puuhien merkeissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi, nekin ilahduttavat!
      Puuhakas lomaviikko takana, ja kroppa on aika väsynyt, kun en malttanut pysyä poissa pihapuuhista ;)
      Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Ihanasti teillä siellä jo kukatkin kukkivat! Meidän pihassa oli pääsiäisreissusta palatessa vielä paksusti lunta, mutta nämä lämpimät päivät ovat sulattaneet sitä nopeasti. Varjoisammissa kohdissa on kyllä vieläkin aika paljon lunta, mutta muuten on jo paljon maata näkyvissä. Aurinko paistaa ja linnut laulavat, mikäs sen ihanampaa! Mekin olemme juoneet jo yhdet kahvit ulkona. Aurinkoista kevätloman jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, loma on ollut aurinkoinen ja enimmäkseen ihanan lämmin. Eilen oli ensimmäinen kylmempi päivä. On meilläkin edelleen pieni lumikasa talon pohjoispäädyssä, mutta muuten näyttää oikein keväiseltä jo.
      Aurinkoista alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  3. Mahtavaa, miten pitkällä kevät on jo teillä!
    Me tulemme perässä ja pääsemme varmaan ihan pian tuohon vaiheeseen. Toistaiseksi kuitenkin tontilla on enemmän lunta kuin sulaa. Viikonlopun aikana tasapaino vaihtuu ihan varmasti 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä aurinkoinen viikko sai aikaan oikein ison harppauksen kevään etenemisessä, mutta silti on vielä pikkuisen lunta varjossa. Eiköhän se teilläkin ala lumi vähenemään - ollaanhan kohta toukokuussa!
      Aurinkoista viikon alkua sinullekin!

      Poista