Valoa on vielä

 

Lokakuu meni vauhdikkaasti töiden ja lomankin täyttäessä päivät. Kävelylenkkejä tuli tehtyä niin maalla kuin kaupungissakin. Nyt marraskuukin on alkanut monenmoisella puuhalla, mutta on ollut myös iltoja omassa rauhassa ja aamujakin, jolloin ei ole ollut kiirettä minnekään. Pyhäinpäivän aamua vietin yksin kaupunkikodissamme, ja nautin suuresti auringonnoususta ja valon leikistä olohuoneessa.  Myös keittiön ikkunasta näkyvät männyt värjäytyivät ihanaan kultaan auringon valossa. Kaksiomme on ns. läpitalonhuoneisto eli suunnilleen itä-länsi -suuntainen. Olohuone siis auringon nousuun ja keittiö sekä makuuhuone ilta-auringon suuntaan. 

Kävelylenkeillä olen kummastellut autioita taloja keskellä kaupungin parhaita paikkoja, ja miettinyt, miksi jotkut talot jäävät tyhjilleen. Ihanat puuhuvilat saavat ränsistyä ja joskus upeana kukoistaneet puutarhat ovat nyt ryteikköjä. Surullista. 

Mutta kauneutta löytää, kun vain haluaa nähdä. Loppujen lopuksi nämäkin röttelöt ovat tavallaan kauniita. Mutta että ensin rakennetaan vaivalla, ja sitten annetaan ränsityä - sitä en ymmärrä. 

Onpa tässä maailmassa paljon muutakin, mitä en ymmärrä. Eikä kaikkea tarvitsekaan ymmärtää, vaan on opittava vain elämään kaikkien outouksien kanssa. Niin itsessä kuin muissa tai ympäristössä. Jokainenhan meistä on (jonkun toisen mielestä) omalla laillaan... 

Mukavaa marraskuuta!