Hitunen

Hitunen

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Sairaan hyvä suklaakakku ja muita syyshömpsäyksiä


Ei siitä taaskaan jäänyt mitään jäljelle. Kolmestaan syötiin kaikki.
 Mies ja minä jo tiedettiin edellisen viikonlopun kokemuksella, että näin siinä käy,
 sisko sen sijaan vähän epäili, kun kuuli minun tekevän mutakakkua.
 Oli kuulemma huonot kokemukset ruotsalaisista mutakakuista.
 Mutta tätä söi kyllä antaumuksella, sekä jäätelön kanssa että ilman.
 Jos haluat kaloreista välittämättä herkutella, niin ohje löytyy täältä (klik).


Kaloreita kakussa tosiaan on yli normitarpeen, mutta makua myös.
 Ja kun sattuu olemaan syytä juhlaan, niin antaa palaa vaan.
Ja kaiken lisäksi kakku on niin helppo tehdä ja nopea, 
että laisinkin emäntä tai jopa isäntä selviää siitä.


Syysloman alkajaisiksi siivottiin kasvihuone siskon kanssa
odottamaan uutta kevättä. 
Pakkanen ehti viedä viimeiset kirsikkatomaatit
sekä ananaskirsikat ja puraisipa vielä pelargonioitakin. 
Nyt täytyy keskittyä ihailemaan kukkia keittiön ikkunalla. 
Siskoista vanhin toi kuukausi sitten tämän keltaisen orkidean. 


Tällä vanhalla orkidealla on jotenkin järjestys nyt sekaisin,
kun yleensä se kukkii helmikuusta marraskuuhun
 ja pitää sitten muutaman kuukauden mittaisen tauon.
Nyt kukka on täynnä nuppuja 
(eilen laskin nelisenkymmentä nuppua!)
ja ensimmäiset ovat avautuneet. 


Kirpeän kuulas lokakuu jatkuu loman merkeissä.
Hetken tauko työmatkoista ja -päivistä
tuli todella tarpeeseen. 
Nyt nautitaan kiirettömistä aamuista.

***

Aurinkoista lokakuun jatkoa sinullekin!

3 kommenttia:

  1. Ihanaa ja rentouttavaa lomaa Sinulle, Hitunen!
    Täällä lomailen minäkin.

    VastaaPoista
  2. Minulla on Sinulle haaste. Otatko sen vastaan? :)

    VastaaPoista
  3. Aurinkoista lokakuun jatkoa sinulle :)

    VastaaPoista