Ajalla on siivet

 

Tämän postauksen otsikko voisi olla myös Kuusi kuvaa lokakuusta. Sen verran vauhdikkaasti lokakuu sujahti ohi, että enpä ehtinyt juuri yhtään edes toisten blogeja käydä lukemassa. Töissä oli pitkiä päiviä ja vapaa-ajalla on meneillään jos jonkinlaista luovaa projektia. Lisäksi pihatyöt piti saattaa päätökseen ennen talvea, joten onhan sitä siinä yhdelle kuukaudelle. Yllä oleva kuva on Turusta raviradan tallilta, jossa saimme vierailla samalla kun olimme elämämme ensimmäistä kertaa mukana raveissa. Mielenkiintoinen kokemus kaiken kaikkiaan!

Kuva nro 2 vie ajatukset Vivamoon ja ihastuttavaan hiljaisuuden puutarhaan, joka on kaunis myös syysasussaan. Sain olla mukana jälleen kerran upealla runokurssilla. 

Kuva nro 3 on myös Vivamon toimintakeskuksesta, joka sijaitsee Lohjanjärven rannalla. Aamukävely rantapolulla on aina yhtä sykähdyttävä kokemus, oli sitten syksy tai kevät. 

Kuva nro 4 sijoittuu lähimetsän kävelylenkkini varrelle, jossa naapurin lampi on täynnä vesilintuja. Metsäkävelyt ovat olleet tänä syksynä erityisen tärkeitä kaiken touhottamisen vastapainona. 

Kuva nro 5 on "omasta" saunarannasta, jossa kesäkausi lähenee loppuaan. Päätöstalkoot ovat vielä edessä, mutta muuten omalta osaltani uiminen on jo jäänyt odottelemaan ensi kesää. Toiset rohkelikot vielä pulikoivat ja jatkavat kylmäuintia toisilla saunoilla koko talven. 

Vaikka tämä viimeinen kuva taitaa olla syyskuulta, puu näyttää yhä samalta. Edes toissaöinen myrsky ei pudottanut loppuja omenia puusta, joka pitää sitkeästi kiinni näistä herkuistaan. Lähistöllä kyllä oli kaatunut iso mänty, mistä johtuen aloin epäillä, että nämä omenat on sidottu rautalangalla kiinni puuhun, kun eivät millään irtoa. Eivät edes ravistamalla. Ehkä ne haluavat jäädä talvikoristeiksi piristämään muuten harmaata maisemaa. 

Siinäpä se lokakuu meni mukavasti siivillä. Yksi luova projekti lähenee loppuaan, toinen odottaa marraskuun synkkiä iltoja edistyäkseen. 

Iloa ja valoa sinun marraskuuhusi! 

Hiipivä syksy

 

Syksy, yksi kolmesta lempivuodenajastani, on näyttänyt uudenlaisia elkeitä tänä vuonna. Ihmeellistä lämpöä, joka nyt kuun viimeiseksi viikoksi vasta hellittää. Hurjia aamusumuja upeine auringonnousuineen. Epätavallisen runsasta omenasatoa, jota vieläkin riittää. Toistaiseksi hyvin vähäistä ruskaa. Lappiin paennut työkaverini kertoi sielläkin ruskan olevan hyvin vaatimatonta. Liiallinen lämpö ei saa värejä hehkumaan, vaan tarvittaisiin pakkasen puraisua. Viime yö meni jo lähelle nollaa täälläkin lounaisrannikolla. Väriloistoa ehkä on luvassa vielä. 

Puutarhan viimeiset kukkijat ovat tarjonneet kyllä värejä ilahduttavasti. Lopulta myös päivänsini jaksoi kukkia muutaman viikon ja sai sinisen eri sävyissään mieleni entistäkin iloisemmaksi. Mitäs tykkäätte tästä väripilku(llise)sta:

Ja kotitekoisen omenamehun väri oli myös herkullinen: 

Meillä oli monena päivänä terassilla omenamehutehdas. Esikoisen kanssa poimimme omenat, jotka esikoinen pilkkoi ja mies sitten pisteli mehulingon läpi. Minä huolehdin pullottamisesta ja siinä sivussa maistelusta. Suurin osa mehusta tuli juotua parin päivän sisällä, mutta osa päätyi pakastimeen odottamaan talven saunailtoja tai viikonloppuaamuja. 

Uimavedet ovat olleet uskomattoman lämpimiä pitkään. Toissapäiväinen 16-asteinen merivesi alkoi jo minulle olla siinä rajoilla, mutta moni saunaseurastamme oli sitä mieltä, että nythän se vasta paranee. Avantouintia olen joskus parin talven ajan harrastanut, mutta jotenkin en kokenut sitä kuitenkaan omakseni. Hyvä olo kylmässä vedessä uinnin tai pulahduksen jälkeen tulee, sen tiedän. Silti mukavuudenhalu voittaa...

Iloa ja aurinkoa sinun syyspäiviisi!

Tätä ihanuutta!

 

Voi, miten tämä elokuu on upea kuukausi! Sadonkorjuun aika on aina yhtä suurta ihmettä: pienistä siemenistä on kasvanut jotakin syötävän herkullista tai muuten vain kaunista. Zilgan sato on nyt suurempi kuin viime vuonna, mutta ei liian suuri eli on ihan syötävissä oman perheen voimin. Toisin kuin viime postauksessa väitin, myös omenasato on tänä vuonna hyvä - niitä huonoja ja matoisia oli kuitenkin loppujen lopuksi vähän, vaikka aluksi näyttikin muulta. Nyt omppuja tulee niin paljon, että omin voimin emme niistä pääse eroon. Omenapuuttomat naapurit ovat onneksi luvanneet auttaa. 

Muitakin suuria ilonaiheita tässä kuussa on ollut. Viime viikonloppuna sain olla mukana Tampereella ekaa kertaa järjestetyssä Glow -festivaalissa, jonka slogan oli "Suomi-gospel juhlii isommin kuin ikinä". Eli tarjolla oli kahdeksaan tuntiin mahdutettuna viisi konserttia, joista viimeinen ei tosin ollut suomigospelia, vaan amerikkalaista menoa ja meininkiä rock-tyyliin by Petra. Täysi Nokia Arena juhli niin uusien kuin legendaaristenkin gospelartistien kanssa. Tapahtuma kaiken kaikkiaan oli hienosti järjestetty ja tunnelma aivan huippu. Muutenkin Tampere hurmasi aurinkoisessa säässä, kun kiertelimme keskustaa ystäväni kanssa. 

Muutama konserttikuva...

...  ja ihastuttavia kaupunkinäkymiä...

Kotoa poissa ollessani oli tapahtunut se, mitä olin jo kuukauden ainakin odottanut:

Päivänsini on koko kesän kasvattanut vain köynnöstä ja kietoutunut portaiden kaiteen ympärille metri toisensa perään, mutta kukkia on saanut odottaa. Nuppuja siinä on paljon, joten odotettavissa on useita tällaisia hurmaavan sinisiä yksilöitä. Toinen ihanuus odotti tänä aamuna kesäkukkapenkissä yhdellä ainokaisella kukallaan: 

Vielä on siis kesää jäljellä, aikaa ihastella kukkia ja hedelmiä. Aikaa nauttia tästä lyhyestä vuodenajasta vielä hetken verran. Annetaan auringon paistaa!