Vuoden viimeinen

 Tämä vuosi 2024 on ollut ennennäkemättömän mielenkiintoinen kaikkine iloineen ja huolineen. Tähän vuoden viimeiseen postaukseen valitsin yhden kuvan joka kuukaudelta. Kiitollisuus on jälleen päällimmäinen tunne, kun ajattelen vuotta taaksepäin. Miten ihmeellistä on keski-ikäisen naisen elämä!

Tammikuun aloitimme Espanjan maisemissa ja nautimme ihanasta valosta. Vuosi vuodelta Suomen talvi alkaa "tökkiä" entistä enemmän, joten siihen auttaa vain lämmön ja valon tankkaus jossain lämpimämmässä paikassa. 

Helmikuussa huristelimme Keski-Pohjanmaalle anoppilaan ja muutakin sukua tapaamaan. Lumiset maisemat ihastuttivat kauneudellaan. 

Maaliskuussa jäävät alkoivat Lounais-Suomen merialueella vähitellen sulaa ja jokainen pieni aukko jääkannessa sai kesänodotuksen kasvamaan. Talvea oli vielä kuitenkin pitkästi jäljellä...

Huhtikuussa maasta alkoivat työntyä ensimmäiset kevään kukkaset. Pitkä talvi oli voitettu.

Toukokuussa välkkyivät jo vapaat vedet. Oppilaiden kanssa käytiin ongella kokeilemassa kalaonnea. 

Kesäkuussa matkustimme iki-ihanaan Gdanskiin kesäloman alkajaisiksi. Irtiotto on aina tarpeen, jotta pääsee kunnolla lomafiilikseen.

Heinäkuussa nautimme kesästä omalla pihalla ja lähirannalla. Aurinkoinen ja sateinen sää vaihtelivat sopivasti (mikäli yhtään muistan oikein!).

Elokuussa alkoivat jälleen työt, mutta huippuhetket koin Tampereella Glow-festivaaleilla. Musiikki on aina ollut tärkeä osa elämääni. 

Syyskuussa pääsin käymään iloisen isosiskoni luona Hämeenlinnassa juhlistamassa etukäteen siskon tasavuosikymmeniä. Hämeenlinna on vuosien varrella tullut tutuksi monessa kohtaa - viehättävä kaupunki kaiken kaikkiaan.

Lokakuussa sain osallistua huippuhienolle runokurssille Vivamossa Lohjalla. Kurssin jälkeen työstin kesän aikana aloittamani runokirjan loppuun ja sain sen lopulta painoon. 

Marraskuu yllätti harmauden jälkeen upeilla talvipäivillä. Kuun lopulla sain runokirjani painosta ja pidin ystävilleni pienimuotoiset "julkkarit". Lapsuudenhaaveeni toteutui vihdoin noin 50 vuoden jahkailun jälkeen.

Joulukuun alussa kävimme pitkästä aikaa anoppilassa viettämässä itsenäisyyspäivää. Joulua olemme viettäneet kuopuksemme ja siskoni kanssa neljästään. Esikoinen viettää jouluaan Saariselällä työn merkeissä. 

Tällainen on ollut vuosi 2024. Seuraava vuosi on pian ovella - vuoden päästä sen sitten tietää, millainen siitä on tullut. 

Hyvää loppuvuotta ja uutta alkavaa teille kaikille lukijoilleni! Hienoa, että olette jaksaneet kulkea mukana ja kommentoida postauksiani. 

Huikea talven alku

 

Valo voittaa aina pimeyden. Luojan luomistöihin ei mitään lisättävää, ei mitään poisotettavaa. 

Aurinkoisia talvipäiviä sinulle!

Ajalla on siivet

 

Tämän postauksen otsikko voisi olla myös Kuusi kuvaa lokakuusta. Sen verran vauhdikkaasti lokakuu sujahti ohi, että enpä ehtinyt juuri yhtään edes toisten blogeja käydä lukemassa. Töissä oli pitkiä päiviä ja vapaa-ajalla on meneillään jos jonkinlaista luovaa projektia. Lisäksi pihatyöt piti saattaa päätökseen ennen talvea, joten onhan sitä siinä yhdelle kuukaudelle. Yllä oleva kuva on Turusta raviradan tallilta, jossa saimme vierailla samalla kun olimme elämämme ensimmäistä kertaa mukana raveissa. Mielenkiintoinen kokemus kaiken kaikkiaan!

Kuva nro 2 vie ajatukset Vivamoon ja ihastuttavaan hiljaisuuden puutarhaan, joka on kaunis myös syysasussaan. Sain olla mukana jälleen kerran upealla runokurssilla. 

Kuva nro 3 on myös Vivamon toimintakeskuksesta, joka sijaitsee Lohjanjärven rannalla. Aamukävely rantapolulla on aina yhtä sykähdyttävä kokemus, oli sitten syksy tai kevät. 

Kuva nro 4 sijoittuu lähimetsän kävelylenkkini varrelle, jossa naapurin lampi on täynnä vesilintuja. Metsäkävelyt ovat olleet tänä syksynä erityisen tärkeitä kaiken touhottamisen vastapainona. 

Kuva nro 5 on "omasta" saunarannasta, jossa kesäkausi lähenee loppuaan. Päätöstalkoot ovat vielä edessä, mutta muuten omalta osaltani uiminen on jo jäänyt odottelemaan ensi kesää. Toiset rohkelikot vielä pulikoivat ja jatkavat kylmäuintia toisilla saunoilla koko talven. 

Vaikka tämä viimeinen kuva taitaa olla syyskuulta, puu näyttää yhä samalta. Edes toissaöinen myrsky ei pudottanut loppuja omenia puusta, joka pitää sitkeästi kiinni näistä herkuistaan. Lähistöllä kyllä oli kaatunut iso mänty, mistä johtuen aloin epäillä, että nämä omenat on sidottu rautalangalla kiinni puuhun, kun eivät millään irtoa. Eivät edes ravistamalla. Ehkä ne haluavat jäädä talvikoristeiksi piristämään muuten harmaata maisemaa. 

Siinäpä se lokakuu meni mukavasti siivillä. Yksi luova projekti lähenee loppuaan, toinen odottaa marraskuun synkkiä iltoja edistyäkseen. 

Iloa ja valoa sinun marraskuuhusi! 

Hiipivä syksy

 

Syksy, yksi kolmesta lempivuodenajastani, on näyttänyt uudenlaisia elkeitä tänä vuonna. Ihmeellistä lämpöä, joka nyt kuun viimeiseksi viikoksi vasta hellittää. Hurjia aamusumuja upeine auringonnousuineen. Epätavallisen runsasta omenasatoa, jota vieläkin riittää. Toistaiseksi hyvin vähäistä ruskaa. Lappiin paennut työkaverini kertoi sielläkin ruskan olevan hyvin vaatimatonta. Liiallinen lämpö ei saa värejä hehkumaan, vaan tarvittaisiin pakkasen puraisua. Viime yö meni jo lähelle nollaa täälläkin lounaisrannikolla. Väriloistoa ehkä on luvassa vielä. 

Puutarhan viimeiset kukkijat ovat tarjonneet kyllä värejä ilahduttavasti. Lopulta myös päivänsini jaksoi kukkia muutaman viikon ja sai sinisen eri sävyissään mieleni entistäkin iloisemmaksi. Mitäs tykkäätte tästä väripilku(llise)sta:

Ja kotitekoisen omenamehun väri oli myös herkullinen: 

Meillä oli monena päivänä terassilla omenamehutehdas. Esikoisen kanssa poimimme omenat, jotka esikoinen pilkkoi ja mies sitten pisteli mehulingon läpi. Minä huolehdin pullottamisesta ja siinä sivussa maistelusta. Suurin osa mehusta tuli juotua parin päivän sisällä, mutta osa päätyi pakastimeen odottamaan talven saunailtoja tai viikonloppuaamuja. 

Uimavedet ovat olleet uskomattoman lämpimiä pitkään. Toissapäiväinen 16-asteinen merivesi alkoi jo minulle olla siinä rajoilla, mutta moni saunaseurastamme oli sitä mieltä, että nythän se vasta paranee. Avantouintia olen joskus parin talven ajan harrastanut, mutta jotenkin en kokenut sitä kuitenkaan omakseni. Hyvä olo kylmässä vedessä uinnin tai pulahduksen jälkeen tulee, sen tiedän. Silti mukavuudenhalu voittaa...

Iloa ja aurinkoa sinun syyspäiviisi!

Tätä ihanuutta!

 

Voi, miten tämä elokuu on upea kuukausi! Sadonkorjuun aika on aina yhtä suurta ihmettä: pienistä siemenistä on kasvanut jotakin syötävän herkullista tai muuten vain kaunista. Zilgan sato on nyt suurempi kuin viime vuonna, mutta ei liian suuri eli on ihan syötävissä oman perheen voimin. Toisin kuin viime postauksessa väitin, myös omenasato on tänä vuonna hyvä - niitä huonoja ja matoisia oli kuitenkin loppujen lopuksi vähän, vaikka aluksi näyttikin muulta. Nyt omppuja tulee niin paljon, että omin voimin emme niistä pääse eroon. Omenapuuttomat naapurit ovat onneksi luvanneet auttaa. 

Muitakin suuria ilonaiheita tässä kuussa on ollut. Viime viikonloppuna sain olla mukana Tampereella ekaa kertaa järjestetyssä Glow -festivaalissa, jonka slogan oli "Suomi-gospel juhlii isommin kuin ikinä". Eli tarjolla oli kahdeksaan tuntiin mahdutettuna viisi konserttia, joista viimeinen ei tosin ollut suomigospelia, vaan amerikkalaista menoa ja meininkiä rock-tyyliin by Petra. Täysi Nokia Arena juhli niin uusien kuin legendaaristenkin gospelartistien kanssa. Tapahtuma kaiken kaikkiaan oli hienosti järjestetty ja tunnelma aivan huippu. Muutenkin Tampere hurmasi aurinkoisessa säässä, kun kiertelimme keskustaa ystäväni kanssa. 

Muutama konserttikuva...

...  ja ihastuttavia kaupunkinäkymiä...

Kotoa poissa ollessani oli tapahtunut se, mitä olin jo kuukauden ainakin odottanut:

Päivänsini on koko kesän kasvattanut vain köynnöstä ja kietoutunut portaiden kaiteen ympärille metri toisensa perään, mutta kukkia on saanut odottaa. Nuppuja siinä on paljon, joten odotettavissa on useita tällaisia hurmaavan sinisiä yksilöitä. Toinen ihanuus odotti tänä aamuna kesäkukkapenkissä yhdellä ainokaisella kukallaan: 

Vielä on siis kesää jäljellä, aikaa ihastella kukkia ja hedelmiä. Aikaa nauttia tästä lyhyestä vuodenajasta vielä hetken verran. Annetaan auringon paistaa!

Elokuu, lempeä kuu

 

Elokuu on ihanasti jatkanut lämmintä kesää, eikä haittaa, vaikka välillä ropsahtaa sadekuuro jos toinenkin, välillä jopa raekuurokin. Silti on enimmäkseen sopivan lämmintä eli tarkenee ulkona ilman takkia. 

Sato kypsyy vauhdilla niin metsissä kuin puutarhassakin. Omppuja tulee ihan hirveästi, mutta ovat pieniä ja matoisia eli eipä juuri tarvitse miettiä, miten ja mihin niitä säilöisi. Kasvimaan satoa sen sijaan olen jo säilönyt pakkaseen, mutta suurin osa tulee syötyä tuoreeltaan. Mikään ei voita omalta maalta juuri haettuja vihanneksia tuoreudessa. Samoin puna- ja mustaherukat sekä karviaiset olemme napsineet suoraan pensaista suuhun. 

Kesäloma oli huippumukava, mutta meni ihan liian nopeasti. Viimeisinä lomapäivinä loikoilin riippumatossa lueskellen ja ristikoita täytellen. Nooo, tein kyllä paljon muutakin, mutta vain sen verran, mitä sattui huvittamaan. Viimeisenä aamuna kävin torilla aamukahvilla nauttimassa rauhallisesta tunnelmasta upeassa auringonpaisteessa. Koko kesän olin lisäksi suunnitellut kukkapenkin laajennusta, minkä sain aloitettua kaksi päivää ennen loman loppua. Hyvin suunniteltu on jo melkein tehty!

Parasta puutarhassa nyt ovat upeana kukkivat syyshortensiat ja syysleimut, joista osa on äidin hankkimia - ja hänen muistokseen istutettuja -  22 vuotta sitten. Parasta elokuun illoissa on rantasaunan löylyt, joista voi pulahtaa tyyntyneeseen mereen uimaan. 

Mikä on parasta sinun elokuussasi?

Leppoisaa elokuun jatkoa!

Paimion parantola

 

Upean mäntymetsän keskellä sijaitseva Paimion parantola ansaitsee kyllä ihan oman postauksensa. Tuberkuloosi- eli keuhkotautiparantolaksi 1930-luvulla rakennettu Paimion parantola on arkkitehti Alvar Aallon alkukauden keskeisimpiä luomuksia. Parantola on 1960-luvulla päättyneen varsinaisen parantolatoiminnan jälkeen ollut mm. Tyksin käytössä. Tällä hetkellä sitä hallinnoi säätiö, joka järjestää parantolassa opastettuja kierroksia. Itsenäisesti parantolaan ei pääse tutustumaan muuta kuin kahvila- ja ravintolatiloihin sekä tietysti ala-aulaan ja ulkotiloihin. 

Olimme parantolassa tunnin mittaisella opastuksella, myös 90 minuutin opastuksia on ohjelmassa. Mielestäni opastettu kierros oli hintansa arvoinen, sillä ensinnäkin opas osasi asiansa, puhui sujuvasti ja kuuluvasti isolle ryhmälle; tietoa tuli paljon niin paikan historiasta kuin yleensä tuberkuloosin historiasta Suomessa. Itselleni oli jotenkin yllätys, miten pitkään tuberkuloosiin sairastuneet ihmiset täällä viettivät aikaansa - minimi oli yleensä kahdeksan kuukautta ja pisimmillään yli kaksi vuotta. Niinpä potilastovereista tuli kuin yhtä isoa perhettä hoitohenkilökunnan kanssa ja monenlaista yhteistä hauskaa keksittiin ajanvietteeksi.

Kun on ensiksi ihaillut ulkona parantolan kauniisti kaartuvia muotoja, voi sisällä jatkaa Aallon muotokielen ihailua kauniissa tuoleissa. Alvar ja Aino Aalto ovat suunnitelleet suurimman osan kaikesta sisustuksestakin huonekaluista verhoihin ja pikkuesineisiin asti. 

Alkuperäinen potilashuone Aallon suunnittelemine lavuaareineen on viehättävän rauhallinen tunnelmaltaan. 

Vaatekaappikin voi olla pyöreämuotoinen eikä aina kulmikas!

Aalto suunnitteli myös sylkykupit potilaille. Sylkykuppeja varten oli oma pesukoneensa, jotta taudin leviäminen saatiin pidettyä aisoissa. 

Kuuluisa Paimio -tuoli

Opastetulla kierroksella päästiin tutustumaan niin potilashuoneisiin, käytäviin kuin kattotasanteellekin, mistä aukeaa kauniit näkymät ympäröivään mäntymetsään. Parantolan päiväohjelmaan kuului kolmesti päivässä potilaiden makuutus kattotasanteella raikkaassa ulkoilmassa. Yli 15 asteen pakkasella ei siellä makoiltu, mutta muuten aina. 

Hienoa, että tuberkuloosi on Suomessa enimmäkseen voitettu sairaus, vaikka edelleen lähes parisataa ihmistä maassamme sairastuu tuohon tautiin. Lukumäärät ovat kuitenkin ihan toisia kuin Paimion ja muiden maamme parantoloiden toiminta-aikoina, jolloin tuhannet ja kymmenet tuhannet ihmiset kärsivät keuhkotaudista. 

Suosittelen tutustumaan mielenkiintoiseen Paimion parantolaan!