Hiipivä syksy

 

Syksy, yksi kolmesta lempivuodenajastani, on näyttänyt uudenlaisia elkeitä tänä vuonna. Ihmeellistä lämpöä, joka nyt kuun viimeiseksi viikoksi vasta hellittää. Hurjia aamusumuja upeine auringonnousuineen. Epätavallisen runsasta omenasatoa, jota vieläkin riittää. Toistaiseksi hyvin vähäistä ruskaa. Lappiin paennut työkaverini kertoi sielläkin ruskan olevan hyvin vaatimatonta. Liiallinen lämpö ei saa värejä hehkumaan, vaan tarvittaisiin pakkasen puraisua. Viime yö meni jo lähelle nollaa täälläkin lounaisrannikolla. Väriloistoa ehkä on luvassa vielä. 

Puutarhan viimeiset kukkijat ovat tarjonneet kyllä värejä ilahduttavasti. Lopulta myös päivänsini jaksoi kukkia muutaman viikon ja sai sinisen eri sävyissään mieleni entistäkin iloisemmaksi. Mitäs tykkäätte tästä väripilku(llise)sta:

Ja kotitekoisen omenamehun väri oli myös herkullinen: 

Meillä oli monena päivänä terassilla omenamehutehdas. Esikoisen kanssa poimimme omenat, jotka esikoinen pilkkoi ja mies sitten pisteli mehulingon läpi. Minä huolehdin pullottamisesta ja siinä sivussa maistelusta. Suurin osa mehusta tuli juotua parin päivän sisällä, mutta osa päätyi pakastimeen odottamaan talven saunailtoja tai viikonloppuaamuja. 

Uimavedet ovat olleet uskomattoman lämpimiä pitkään. Toissapäiväinen 16-asteinen merivesi alkoi jo minulle olla siinä rajoilla, mutta moni saunaseurastamme oli sitä mieltä, että nythän se vasta paranee. Avantouintia olen joskus parin talven ajan harrastanut, mutta jotenkin en kokenut sitä kuitenkaan omakseni. Hyvä olo kylmässä vedessä uinnin tai pulahduksen jälkeen tulee, sen tiedän. Silti mukavuudenhalu voittaa...

Iloa ja aurinkoa sinun syyspäiviisi!