Hitunen

Hitunen

tiistai 24. syyskuuta 2019

Syksyistä valoa


Aamujen valo on ihastuttanut minua koko syyskuun. Auringonnousut ovat olleet todella upeita, toisinaan sumun ja nousevan auringon yhteistä leikkiä.



Sateisten päivien sekaan on mahtunut myös ilahduttavan aurinkoisia ja kuulaita päiviä. Parina viikonloppuna olemme käyneet Turun ja Naantalin suunnalla vieraittemme kanssa. Pitkästä aikaa kävimme myös Turun linnassa, kun saimme erittäin harvinaisia vieraita.




Kyllä meillä on kaunista täällä Varsinais-Suomessa! Kuten muuallakin tässä hienossa kotimaassa, josta ei aina osaa olla riittävän kiitollinen. Kun sade vihmoo vasten kasvoja, haluaisin olla jossain lämpimässä paikassa, mutta silti rakastan näitä syksyjä täällä.


Ruskan riemu,
sumuiset aamut,
sateen ropina,
takkatuli,
villasukat
ja kirjapino
- ehkä vielä
pala suklaata
kaiken kruununa. 

Mikä sinusta on Suomen syksyssä parasta? 


keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Sadonkorjuun aika


Lapsena minulla oli haave saada joskus asua talossa, jonka pihalla kasvaa omenapuu. Se haave on toteutunut - moninkertaisesti omenapuiden osalta! Mutta että joskus asuisin talossa, jonka seinustalla rehottaa viiniköynnös, sellaisesta en osannut edes unelmoida. Tänä vuonna satoa näyttää tulevan runsaasti, ihan kuten luumuistakin. Luumusato on jo päätynyt omenoiden kanssa hillottuna purkkeihin, ja osa tietenkin syötiin tuoreena, sillä niin hyviä ovat luumut suoraan puusta poimittuina.


Toinen asia, mitä en lapsena myöskään osannut kuvitella, on se, että joskus tykkäisin istua moottoripyörän kyydissä ihastellen maisemia. Tämän kesän yksi harvoja miehen kanssa tekemiämme ajoreissuja suuntautui Tammisaareen viime viikonloppuna. Ihan vain kahville kauniiseen rantakahvilaan. Siellä kuvasin tuon puun, jota en edes hedelmistä (marjoista?) tunnista. Kerro ihmeessä, jos tunnistat, mikä puu on kyseessä!


Näin kesän lopulla puutarhassa riittää muutakin ihailtavaa kuin syötävä sato. Nämä komeat hortensiat eivät tosin kasva meidän pihalla, vaan erään työkaverini upeassa puutarhassa.

Kaiken sadonkorjuun ja hillotehtailun lomassa olen myös ehtinyt saattaa päätökseen muutaman huonekalujen kunnostusprojektin. Alkukesästä ostin viidellä eurolla huutokaupasta kaksi tuolia ja pienen pöydän, jotka näyttivät alkuun tältä:


Ja uuden maalin sekä verhoilun jälkeen niistä tuli tällaisia (kuvassa värit ovat kyllä haaleammat kuin luonnossa, sillä ullakkohuoneen valo ei oikein riittänyt):


En tiedä, mihin huoneeseen nämä lopulta päätyvät. Täytyy varmaan heittää jotain muuta pois, että nämä mahtuvat tilalle.


Aurinkoisia ja inspiroivia syyspäiviä sinulle!