Hitunen

Hitunen

tiistai 24. syyskuuta 2013

Siellä täällä ja sinne tänne

Elämä on joskus aikamoista menemistä sinne tänne ja pikaista olemista siellä täällä. Jostain syystä usein syksyisin. Lempeätahtinen kesä pitkine lomineen on ohi ja yhtäkkiä kalenteri on täynnä menoa. Hengästyttää välillä, mutta onneksi tulee tällaisiakin rauhallisempia päiviä. Tulee, jos päättää, että joka päivä ei voi olla menopäivä. Yksin kotona, ja pyykkikone laulaa, seinäkello raksuttaa. Perheen miehet ovat kaikki maailmalla. Aviomies Puolassa työmatkalla, esikoinen Prahasta sata kilometriä itään opiskelijavaihdossa ensimmäistä viikkoaan viidestä kuukaudesta, ja kuopuskin melkein ulkomailla eli Suomen Turussa.

Viikonloppuna kävimme armaan aviomiehen kanssa Jyväskylän seudulla. Hyvälle tuulelle tulin mm. veljentyttären  neulomisinnosta, josta kuvassa pieni näyte. Vieressä näkyy uusi neuletyö, joka edistyi mukavasti tädin kanssa jutellessa. Hienoa, R. nuorempi!

Veljen vaimon kanssa kävimme kivassa käsityöläispaikassa kerrostalojen keskellä. Toivolan piha oli hyppäys menneeseen hyvään aikaan sepänpajoineen ja käsityöpuoteineen. Kahvilan antimet kruunasivat mukavan päivähetken.













Muutama viikko sitten tein pikaisen päiväretken pääkaupunkiseudulle, kun saattelin yhden siskoistani matkalle luvattuun maahan. Siskon terassilla tein mielenkiintoisen havainnon. Keväällä olin ostanut pussillisen sinikukkaisen köynnöksen siemeniä (nimeä en muista ja pussin olen hukannut), kylvänyt ne ja antanut pari tainta siskolle jättäen itselle samoin muutaman taimen. Siskon köynnöksissä ei juuri ollut lehtiä ja ne olivat pieniä, alle viisisenttisiä halkaisijaltaan, mutta yksi upea iso kukka koristi kituvaa köynnöstä. Kun taas omat köynnökseni ovat tehneet miljoona isoa lehteä, eikä ainuttakaan kukkaa. Tosin pari päivää sitten huomasin, että omassa köynnöksessäni oli hirveästi nuppuja. Tänään siirsin sen terassilta sisälle ja nyt odottelen, että kukat avautuisivat ennen joulua! Tässä vielä kuvat köynnöksistämme:

Syksyn tuulet ovat alkaneet puhaltaa läpitunkevasti ja talossa sisälläkin on melko viileää. Takassa palaa onneksi tuli ja lämmittää yksinolijan iltaa. Kissakin omilla teillään, ei ole sitten aamun näkynyt. Juuri viikko sitten palasi kaksiviikkoiselta vaellukseltaan ties mistä. Saisi nyt pysyä kotona, että pitäisi hiirulaiset loitolla. - Vielä yksi kesän myöhäinen eli chili, joka vasta viikko sitten alkoi punertaa. Toivoa ei kannata menettää.


lauantai 14. syyskuuta 2013

Sadonkorjuun aika

Syyskuinen likimain helteinen päivä on illassa. Kasvimaan sato on korjattu talteen - siis se, mitä siitä oli loppukesän herkuttelujen jälkeen jäljellä. Muurikassa paistuivat tänään oman maan perunat, porkkanat, punajuuret, sipulit ja mangoldit sulassa sovussa makkarapalojen kanssa. Ai että oli hyvää, maistui niin kesälle vielä.





Kesän ihanimmat kukkijat, tsinniat ja pelargoniat, ovat nyt syyskuun aikana oikein innostuneet näyttämään parhaita puoliaan eivätkä meinaa ollenkaan lopettaa uusien kukkanuppujen kasvattamista.








Tämänpäiväisessä lämmössä tarkeni hyvin syödä terassilla ja pyykitkin kuivuivat vielä muutamassa tunnissa. Alla näkymä kuistin ikkunan läpi terassille, jossa tsinniat kukkivat isossa ruukussa.





Syötävän sadon lisäksi keräsin tänään kasvimaan laidalta yhden koristekurpitsantaimen tuottaman moni-ilmeisen sadon.


Mielessä soi taas laulu. Olisiko Simojokea & Kaskista tämäkin.

Sadonkorjuun aika on tässä, 
sadonkorjuun viimeisen,
mutta illassa hämärtyvässä
työmiehiä näe en.
Vielä tänään on tehtävä meille
vielä hetken aikaa näät,
kunnes kuoleman laaksojen teille
hiljaa vaipuvat tähkäpäät. 


torstai 5. syyskuuta 2013

Neljä askelta eteen, kolme taaksepäin

Tässä vaiheessa vuotta tuo askelten ottaminen taaksepäin on ihan tervetullutta ja kun se tulee ihanasti porottavan auringon lämmön kanssa, niin enpähän vastaan pistä. Syksyn synkeyttäkin taatusti riittää vielä edessäpäin, vaikka toisaalta olen aina tykännyt syksystä. Ensimmäiset yöpakkaset, hiljalleen punertuvat lehdet, märän maan tuoksu...

Katse taaksepäin ja kesäpuuhiin vielä kerran. Kun sitä betonia oli kerran säkkikaupalla, niin syntyipä siitä tuollainenkin läpyskä, jota en ehkä ole vielä esitellyt. Siihen on upotettu tältä tontilta vuosien varrella kaivamani posliinikippojen palaset, osa ehtaa Arabiaa. Mitään ei kannata heittää pois, sano kierrättäjä (terveisiä vaan velipojalle sinne kotiseudulle ja muulle kierrätyshenkiselle suvulle!).


Olen tässä sisätiloissa viime aikoina tutkinut kaappien ja hyllyjen uumenia ja todennut, että jotain kannattaisi ehkä (luultavasti tai todennäköisesti niin voisi olla) heittää sittenkin pois. Muistoja pitää tietenkin olla, että joskus voi tarkistaa menneisyytensä palaset, mutta että kaappikaupalla... Aion heittää jotakin pois, aika paljonkin. Tänään lähti jo kassillinen vanhoja kuitteja ja muuta roskaa. Kummasti siitäkin jo oma olo keveni. Isommat tavarat odottavat vielä, kunnes uusi aamu valkenee.