Hitunen

Hitunen

perjantai 30. tammikuuta 2015

Satumaista

Joskus käy niin, että ihminen ihan etsimättään löytää. Esimerkiksi uuden harrastuksen. Liki vuosi sitten ollessani lomalla yksin ja miettiessäni, mitä kivaa tekemistä keksisin, löysin kirjat. Ainahan ne ovat olleet minulle tärkeitä, mutta ennen olin niitä vain lukenut ja kenties hyllyjen täytteeksi keräillyt. Nyt löysin ne aivan uudelleen, mistä taisin jo kertoakin joskus viime vuonna. Ja sitten karkasi niinsanotusti mopo käsistä...


Kirjoja on tullut vajaan vuoden aikana tuunattua kolmisenkymmentä erilaista. Ja voi, miten alussa tässä puuhailussa vasta olen, sillä ideoita olisi vaikka miten paljon, kun vain olisi aikaa näperrellä. Näpertelyähän tämä varsinaisesti on, paperiveitsien ja liiman, maalien, kuvien, tarrojen, nappien, lautasliinojen, pitsien ja kaikenlaisen kinder -krääsän kanssa. Mutta koska tiedän, että moni muukin tykkää tällaisista pienoismaailmoista, niin kiva oli saada kirjoja näytille paikalliseen kirjastoon. Kolme viikkoa on takana ja vielä viikko näyttelyä jäljellä. 


Ja uusia ideoita pulpahtelee mieleen päivittäin. Iltaisin hurahtaa helposti monta tuntia yläkerran työhuoneessa. Silti ehdin kyllä harrastaa paljon muutakin, jopa löhöilyä sohvalla lehtiä lukien. Liikuntaakin sauvakävellen, tanssien ja puntteja salilla nostellen, ehkä kohta vielä hiihdellen. Kuorolaulua, käsitöitä, venäjää, raamattupiiriä. Ja kesällä tietysti puutarhailua ja moottoripyöräilyä. Kaiken kaikkiaan elämä on kyllä aika satumaista, kun saa tehdä monenlaista mukavaista. Ja monesti iltaisin kirjoja kaivertaessani ajattelen Täti Sinistä, joka ehkä siellä omassa askartelupajassaan myös jotain mukavaa ja satumaista näpertää... (Terveisiä, myös Täti Punaiselle tien toiselle puolelle! Olisi niin mukava tulla käymään siellä teillä, vaan tuo matka pitkä...)

lauantai 24. tammikuuta 2015

Opettavaista

Joku on joskus - tai jotkut ja  useastikin - sanonut, että opettajan työssä parasta ovat viikonloput ja lomat. Vuosi vuodelta oppilaat ovat vaativampia ja monenlaisia erityisvaikeuksia on ihan tavallisten luokkien oppilailla - tämänkin allekirjoittaisi varmaan moni kollegani. Opetajien kunnioitus on myös laskenut vuosikymmenien takaisesta. Vuonna 1871 kotimainen aviisi Tieto-Sanomia Suomen kansalle  maalaili kuvaa opettajista seuraavasti: 


Niinpä. Ei saisi olla homehtunut pölkky, joka vaeltaa ventovieraana omasta kansasta. Juuret pitäisi olla kuitenkin entisyydessä. Tänä päivänä aika moni opettajistakin haluaa unohtaa kaikki perinteet - eletäänhän jo 2000 -lukua. Ilman juuria olemme kuitenkin kaikkien tuulten riepoteltavissa. Ihmettelinmme juuri erään kollegan kanssa, miksi moni toivottaa tervetulleeksi uudet, vieraat, kenties ulkomailta tulleet tavat ja samalla haluaa unohtaa omat suomalaiset juuremme. Tieto-Sanomien juttu jatkuu...


Kyllä viimeistään tuolla tekstillä voidaan opettajien pitkät lomat perustella. "Opettaja uhraa paraat päivänsä nähden pitkällisiä vaivoja muitten hyväksi; murhe käy häntä usein katosmassa; kunnian, maineen aurinko paistaa harvoin hänen halpaan asuntoonsa..." Kollegoiden kanssa keskustellessa on silloin tällöin yhdellä jos toisellakin mietinnässä, mitä muuta voisi tehdä kuin opettaa. Tai kun vain saisikin opettaa, mutta kun nykykoulun systeemit ovat sellaiset, että pitää hoitaa siinä sivussa jos jonkinlaista muuta puuhaa. Ja saa nähdä, minkälaisia lisävaatimuksia vuoden päästä voimaan tulevat uudet opetussuunnitelmat tuovat. Siksi pitääkin olla "järkähtämätön vakuutus ammattinsa tärkeydestä". Ja mikäpä sen tärkeämpää kuin saada olla kasvattamassa pieniä ihmistaimia. Joskus kun vielä voi olla lapselle se ainoa aikuinen, joka välittää ja on kiinnostunut lapsesta juuri sellaisena kuin hän on. Joka päivä pyydän viisautta olla hyvä ja oikeudenmukainen opettaja. Ja siunaan jokaista pientä "enkeliä" pulpettinsa äärellä: kunpa heillä jokaisella olisi turvallisia ja rakastavia aikuisia ympärillä. Niin että ajallaan sitten siivet kantaisivat... 



torstai 22. tammikuuta 2015

Hajanaista

Sattuipa olemaan tiellä jäätä, jonka päälle satoi lunta. Ken liukasteli tässä...


... tai tässä...


... tai tässä?


Tammikuu kiitää vauhdilla loppua kohti - joulusta on kohta kuukausi. Ihanaa, että päivät pitenevät ja valo valtaa alaa minuutti minuutilta. Ennen puutarhakauden alkua on vielä pakko silloin tällöin viettää iltoja sisällä. Mikäpä silloin parempaa aivojumppaa kuin tämä...


Tuhat palaa on ihan kiva juttu (en tarkoita suklaata!), mutta tällä kertaa oli vähemmän. Pari iltaa ja ajatukset olivat taas aika lailla kesässä...



Nyt on vain yksi ongelma: miten tuon pylpyrän (halkaisija reilut puoli metriä) kehystäisi, kun toisella puolellakin on kuva, väriltään persikkainen ja ruusunpunainen. Mietin vanerista ja lasista jonkinlaista kehystä, jotta voisi välillä kääntää kuvan toisinpäin,  mutta en vielä oikein tiedä, miten toteuttaisi sen. Mahtaisiko monitaituri -enolla Sulolla olla hyviä vinkkejä...?


Lunta alkaa olla jo sen verran, että hiihtimet voisi kaivaa esiin. Ehkä viikonloppuna.
 Nautitaan talvesta - kyllä se kevätkin sieltä vielä tulee!

torstai 15. tammikuuta 2015

Lumista


Hyytävän kylmä
poskia pureva
viima viluisa
- mitä siitä
kun kaikkialla
kauneus koskettaa
Luojan käden hipaisut
maiseman ylle sipaisut
sanattomaksi saavat
seikkailijan


Varjele
ettei minussa
hyytävä kylmyys
saisi sijaa
vaan 
lämpö lempeä
leviäisi
siellä missä
hiljaa hiihtelen


Anna se armo
että lumen ja jään allakin
saan tallettaa jotain
joskus taimelle orastavaa
kortta kukkaa käkkyrämäntyä



Ja niin minä sinulle toivotan 
lumista lämpöistä viikonloppua!

perjantai 9. tammikuuta 2015

Kaunista



Tämä alkanut vuosi häkellyttävällä vauhdilla pukkaa eteen kaikenlaista kaunista. Luonnon liikkeitä ihmettelen joka päivä ja nautin. Miten hienoa asua maassa, jossa vuodenajat vaihtelevat viikottain. Talvi, syksy, talvi, kevät, talvi...


Nyt on kai menossa talvi. Tai oli ainakin muutama päivä sitten. Eilisen vesisateen ja loskan jäljiltä voisi kuvitella kuitenkin jotain muuta. Mutta talven valo on kaunista ja sitäkin jaksan ihailla joka päivä.




Luonnon kauneutta en väsy ihailemaan, mutta joskus tulee eteen muutakin kaunista. Minäkin, joka en paljon mitään noista nelipyöräisistä vempaimista ymmärrä, tajuan niistä yleensä värit. Minulla on valkoinen kurapilkkujen täplittämä, mutta yleensä köröttelen mustalla. Iloisa siskoni kävi näissä maisemissa ja ostaa pamautti kauniin hopeanharmaan menopelin, joka mielestäni täyttää kauneuden kriteerit jopa etulyhtyjensä puolesta...


Siinä oli vuoden virallinen tekninen esittely. Siskon vierailut ovat aina hauskoja ja parissa päivässä ehdimme tehdä vaikka mitä. Leivottiin gluteenitonta hyvää...


... ja kuten aina, muisteltiin monenlaisia sattumuksia lapsuudesta tähän päivään asti. Kyllä jokaisella ihmisellä pitäisi olla ainakin yksi sisko tai veli! Minua on siunattu peräti neljällä siskolla ja kahdella veljellä - mikä rikkaus!


Matka jatkuu, päivä nousee ja laskee, jotain uutta tapahtuu ja jotain vanhaa on ja pysyy. Tänään olen kiitollinen mahdollisuudesta, jota vuosi sitten en osannut mitenkään edes kuvitella. Lumipallon lailla asiat lähtivät jossain vaiheessa viime vuotta vyörymään, ja ehkä rinnettä riittää vielä. Kiitollinen olen luovuuden lahjasta, jonka olen saanut ottaa käyttöön (sehän ON meille jokaiselle annettu) ja tehdä vanhasta uutta. Nyt odotellaan, mitä uusi päivä tuo tullessaan.


Valoa ja kauneutta sinunkin viikonloppuusi!

torstai 1. tammikuuta 2015

Onnellista


Kaiken sen kauniin
mitä näen
mitä tunnen
mitä kosketan
sen kaiken
haluaisin tallentaa

Kaiken sen kivun
mitä näen
mitä tunnen
mitä kosketan
sen kaiken
haluaisin parantaa

Tänä vuonna
minulle ja sinulle
annettu armo elää
tämä päivä, tämä hetki
kauneudessa
kivussa
kaikessa
KIITOS


Tänään katson menneeseen
ja kiitän sydämestäni
miten paljon sainkaan
ja miten paljon sain antaa
sanoja sivelyjä suukkoja
katseita kuvia kauneutta


Käännän katseeni tulevaan
odotan ja kuuntelen
hiljennyn 
hidastan askeleita
ja huomaan:
uutta kasvaa
kihelmöivää iloa
kaipausta kauas
ja sisälle
syvemmälle
jotta olisi jotain
annettavaa