Hitunen

Hitunen

perjantai 21. joulukuuta 2018

Valo voittaa



Joulukadut täyttyvät iloisista, kiiruhtavista ja iloisesti kiiruhtavista ihmisistä. Kaupasta toiseen rynniessä ei ehkä ehdi pysähtyä katselemaan ja ihailemaan pimeyttä halkovia valoja, mutta on niitäkin, jotka ymmärtävät nauttia kaikesta kauniista ympärillään. Vuosi vuodelta olen vähitellen oppinut nauttimaan hetkistä ja tarkoituksella hidastamaan tahtia. Ja nyt, kun jouluaattoon on vielä kolme yötä, tuntuu, että joulu on jo tässä ja nyt. Ihana rauha ja hiljaisuus. Mies lukee nojatuolissa isänpäivälahjakirjaansa, nauraa välillä itsekseen. Rankka työvuosi on takana, nyt on loma. Lasten halaukset koulun pihalla ja luokassa vielä lämpimänä muistona tehdystä työstä. Joulukakun tuoksu täyttää talon, valot tuikkivat pimeää poistaen. Leipoessani kuuntelin joululauluja eri kielillä, nyt nautin hiljaisuudesta. Takkatuli on hiipunut, yö hiipii lähemmäksi. Odotan aamua ilman kellonsoittoa. Ehkä aamulla taivaanranta punertaa kuin itsenäisyyspäivän aamuna. Lumisateenkin jälkeen valo voittaa.



tiistai 11. joulukuuta 2018

Matkalla jouluun


Pimein vuodenaika täyttyy ihanista valoista, jotka tuikkivat tummenevaan iltaan. Muutama viikko sitten kävimme esikoista ja tyttöystäväänsä moikkaamassa Porvoossa, jossa molemmat opiskelevat. Porvoon vanha kaupunki on ihastuttava niin kuin muutkin vanhat puutalokaupungit. Pikku putiikkeja mukulakivikatujen varsilla, kahviloita, jokiranta venevajoineen, upea kirkko.




Paluumatkalla poikkesimme siskoni luokse Tuusulaan, jossa teimme piristävän kävelylenkin Tuusulanjärven ympäristössä. Järvi oli silloin hienoisen jään peittämä ja rantaniityllä näimme vielä lampaita...



Joulu lähestyy askel askeleelta. Tänään käärin pikku paketteja pikkuisille ystävillemme, kuuntelin joululauluja ja sytyttelin kynttilöitä. Joulu tulee meille omalla tahdillaan, ilman stressinstressiä, kiireettömästi ja kauniisti. Töistä tultuani otan usein päiväunet, sytytän sitten kynttilät ja tulen takkaan. Joku ilta saatan inspiroitua siivoamaan jonkin nurkan tai kaapin, tai sitten vain olen ja makoilen sohvalla. Näin on hyvä - olen tyytyväinen tällaisiin jouluvalmisteluihin ja niin on mieskin. Nuorempana joskus "suoritin" joulua, mutta enää ei tarvitse, viitsi tai sitten sitä vain on sen verran viisastunut, että uskaltaa tehdä toisin.


Leppoisaa joulun odotusta sinullekin!

maanantai 19. marraskuuta 2018

Valoa pimenevään iltaan





Joko sinun ikkunallasi, pihallasi tai huoneessasi tuikkivat jouluvalot? Ainakin täällä Lounais-Suomessa on ollut niin synkän harmaata tämä marraskuu, että on ollut ihana katsella kaupungillekin ilmestyneitä jouluvaloja parvekkeilla, ikkunoissa, pihoilla. Lunta ei taida olla luvassa ihan lähipäivinä, joten lisätään vaan valoja. 

tiistai 13. marraskuuta 2018

Harmaan halauksessa

Marraskuu. Harmaus vyöryy ylitsemme sateen ropinan myötä. Puut ovat pudottaneet lehtensä, eikä lunta ole vielä oksillaan. Tilastollisesti vuoden harmain päivä on kohta käsillä. Miten tätä harmautta jaksaa?! Värien ystävälle marraskuun harmaus on jollain lailla piinaavaa, mutta toisaalta se antaa luvan unelmoida joskus taas koittavasta keväästä. Pahimpaan "jomotukseen" auttaa värikkäiden kuvien katselu. Ja kynttilöiden liekkien tuijottelu. Tässä väripilkkuja harmauden keskellä - kuvat otettu lokakuussa, kun ei vielä ollut näin harmaata kuin nyt. Syntymäkuukauteni lokakuu on minusta yksi vuoden parhaista kuukausista, mutta marraskuuksi voisin aina muuttaa etelän aurinkoon.








Miten sinä selätät marraskuun harmauden? Vai nautitko siitä, että kaikki hiljenee ja lähes pysähtyy? Hiljaisuus ja rauha ovat mielelle lepoa, ja tällaisena flunssaisena kotipäivänä sade ikkunan takana ei ole haitannut mitenkään. Hyvän kirjan parissa olen matkanuut kotisohvalta aivan uusiin ulottuvuuksiin. 


Marraskuun harmaus halaa meitä
menoon ja kiireeseen kyllästyneitä.
Lupa on olla ja nauttia tästä
kaiken kätkevästä hämärästä. 
Hiljaa sytytän kynttilän, 
tunnen sen lämmön lempeän.



tiistai 30. lokakuuta 2018

Rentoa runollisuutta


Tänä syksynä on ollut hienoa, kun olen voinut uppoutua asioihin, joista olen pitkään haaveillut. Akvarellimaalauksen lisäksi siihen kuuluu se, että sain viettää syyslomalla upean viikonlopun Vivamossa, Kansan raamattuseuran toimintakeskuksessa, jossa oli runokurssi. Koko ikäni olen jollain lailla runoja rustaillut, mutta oli hienoa päästä muiden samanhenkisten kirjoittajien seuraan oppimaan uutta ja innostumaan. Meitä oli reilut 20 runon ravistamaa eri puolilta Suomea, ja vietimme kaksi unohtumatonta vuorokautta Anna-Mari Kaskisen ja Tytti Issakaisen johdolla runoillen. Kokemus oli itselleni niin huippu, että seuraavakin runokurssi on jo tiedossa.


Viikonlopun ohjelmassa oli runoilun lisäksi yhteisiä hartaushetkiä ehtoollisineen sekä ulkoilua, saunomista, uintiakin, ja tietenkin hyvää ruokaa. Nautin sydämestäni kaikesta, ja erityisesti ympärillä olevat ihmiset (jotka olivat yhtä lukuunottamatta minulle entuudestaan tuntemattomia) tekivät kaikesta myös hauskaa ja koskettavaa. Nauroimme paljon, mutta myös liikutuimme toistemme runoista, luonnon kauneudesta ja puhuttelevista lauluista ja puheista.


Hauska oli huomata, miten samasta aiheesta voi tulla kaksikymmentä täysin erilaista runoa - ja kaikki niin hengästyttävän hienoja. Luovassa olotilassa ja ympäristössä niin voi käydä, vaikka yhden runon tekemiseen olisi aikaa vain alle kymmenen minuuttia. No, välillä saimme miettiä tuotoksiamme yönkin yli. Eikä mikään pakko ollut saada valmista, tai lukea ääneen yhtään. Voisi luulla, että tuollainen runoilu on pakkopullaa ja vaikeaa - ehkä joillekin onkin - mutta minulle ainakin se oli hyvin vapauttavaa, vaikkei toki joka kerta onnistunut yhtä hyvin tai helposti.


Toisessa blogissani Iltapalapelissä on yksi kurssin aikana tekemäni runo.
 Haimme runojen aiheita luonnosta, ja teimme runoja mm. ilmastonmuutoksesta. 
Opettavaista sekin...

torstai 18. lokakuuta 2018

Supersyksy


Yli kaksi kuukautta on vierähtänyt edellisestä postauksestani - syksy vain jostain syystä on aikaa, jolloin tekemistä on niin paljon. Eikä koneen ääressä istuminen ole tuntunut niin tärkeältä. On ollut ihailtavan upea ruska, jota tosiaan olen ihastellut joka päivä. Valokuvaaminen on jäänyt vähemmälle, kun tällä hetkellä en omista kunnon kameraa.


Syksyn myötä aloitin uuden harrastuksen, josta olen vuosia haaveillut. Harrastuksen, joka ei ole helpoimmasta päästä, mutta halusin haasteen. Halusin jotain, johon voi uppoutua ja unohtaa samalla kaiken muun mielen sekamelskan. Ja nyt tuntuu, että työnteko haittaa harrastusta, paitsi nyt lomalla olen saanut keskittyä rauhassa siihen. Ai, että mikäkö on niin koukuttavaa? Akvarellimaalaus, jossa olen siis taipaleeni alussa. Samassa kansalaisopiston ryhmässä maalaa yli 80 -vuotias harmaahapsi aivan upeita töitä. Ehkä minäkin siihen ikään mennessä jotain opin!


Syys- ja lokakuun säät ovat olleet kuin piste i:n päälle upean kesän jälkeen. Nyt lomaviikon aikana olen ehtinyt nauttia niin Teijon kansallispuiston (toinen ja viimeinen kuva) upeista maisemista kuin Hangon rannoista. Moneen vuoteen ei ole tullut Hangossa käytyä, vaikkei sinne ole meiltä kuin reilut 100 kilometriä. Yhtenä päivänä lähdin sitten yksikseni sinne retkeilemään, eikä tosiaan ollut turisteja enää missään. Jopa monet pikku putiikit oli suljettu kesän sesongin jälkeen ja osa putiikinpitäjistä lomaili. Kiireetön tunnelma valtasi minutkin ja istuskelin rantakalliolla, kuljin kujilla, katselin kaikkea kiinnostuneena.


Joku kulki tästä ennen minua...


...pudotti sulkansa...


... unohti pyyhkeensä...


... ja majoittui ehkä tähän pensionaattiin. 


Nautitaan näistä upeista syyspäivistä vielä ennen lumen tuloa.
Aurinkoista syksyn jatkoa sinulle!

torstai 9. elokuuta 2018

Sadonkorjuuta ja synttärihulinaa


Pikkuinen kirsikkapuumme antoi tänä kesänä parhaan satonsa ikinä. En muista, milloin puu on istutettu, mutta jänikset kalusivat sen rungon paljaaksi yhtenä runsaslumisena talvena rungonsuojien yli. Leikkasin puun poikki noin 20 cm:n korkeudelta, ja siitäpä se vain lähti kasvamaan. Nyt parimetrinen puu oli ennen sadonkorjuuta kuin sateenvarjo, jossa oksat taipuivat kirsikoiden painosta maahan asti. Happamista kirsikoista tuli hillosokerin avulla oikein kelpo hilloa, jota mieheni keitteli satsin toisensa perään.


Tänä vuonna istutin vain kaksi kesäkurpitsan tainta, koska useamman olen todennut olevan meille kahdelle syöjälle liikaa. Kukkia tuli valtavasti varsinkin tähän alkukesän kasvihuoneessa roihunneeseen yksilöön, mutta moni kurpitsanalku ilmeisesti lämmön ja kosteuden vääristä määristä johtuen mätäni niille sijoilleen. Eilen kuitenkin sain korjattua satoa sen verran, että tein perinteisiä kesäkurpitsa-jauhelihaveneitä uunissa. Ja kyllä maistuivat hyviltä!


Juuri ennen sukulaisreissulle lähtöä huomasin puutarhassa uuden liljan avanneen ensimmäiset kukkansa, joita oli tasan kaksi, eikä sitten enempää tullutkaan. Enpä muista tämän liljan nimeä, kun en enää viime vuosina ole jaksanut/viitsinyt kirjata kaikkia ostamiani taimia ylös. Kaunis kuitenkin, ja se riittää minulle.


Parin anoppilassa vietetyn päivän jälkeen ajelimme Pohjois-Pohjanmaalle lapsuuskotini maisemiin, jossa vanhempi veljistäni asuu vaimonsa kanssa. Talo on matalan ja soistuneen järven rannalla, eikä vesi ole ollut uimakelpoista sitten lapsuuspäiviemme. Järvellä viihtyvät niin kurjet kuin joutsenetkin puhumattakaan pienemmistä siivekkäistä.


Meistä seitsemästä sisaruksesta veljeni oli nyt viides, joka saavutti puolen vuosisadan rajapyykin. Vietimme juhlat vanhassa, pääosin veljeni ja serkkumme kunnostamassa heinäladossa, jossa lapsena hypimme heinäkasojen päällä tuolla katonrajassa. Vieraita kävi päivän aikana toista sataa, ja mukava oli tavata sukua ja tuttuja, vaikka kaikkia en heti tunnistanutkaan. Sääkin oli mitä mainioin, ei tuskaisaa hellettä eikä myöskään sadetta.





Ihana oli myös yöpyä järven takana Täti Sinisen ja miehensä pihalla asuntoautossa sekä kipittää tien toiselle puolelle Täti Punaisen valmistamaa aamiaista nauttimaan. Kiitos vielä kerran!  Vanhempiemme kuoleman jälkeen muu suku on tullut rakkaammaksi meistä sisaruksista monelle ja tätejä puolisoineen onkin nimetty varaäideiksi ja -isiksi.


Kotimatkalla saimme vielä nauttia upeista järvi- ja peltomaisemista halki elokuisen Suomen. Maisemien lisäksi huomasin bongailevani erilaisia pilviä - niitä kun ei ole tänä kesänä juurikaan näkynyt!

Vielä muutama lomapäivä ja sitten saan taas kokea oppimisen iloa yhdessä lasten kanssa...

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Rannikolla Rovinjissa


Pulasta pohjoiseen rannikkoa pitkin ajellessa tulee vastaan idyllinen Rovinj, noin 15000 asukkaan pikkukaupunki. Pulasta olisi päässyt laivalla päiväretkelle lahden toiselle puollelle Italian Venetsiaan, mutta me valitsimme Venetsiaa muistuttavan Rovinjin - ilman kanavia ja kondoleita. Ei ihme, että kaupungit muistuttavat toisiaan, sillä Rovinj on ollut venetsialaisten hallinnassa noin 500 vuoden ajan 1200 -luvun lopulta 1700 -luvun lopulle. Itse en ole Venetsiassa käynyt, mutta siellä käyneen mieheni mielestä yhtäläisyys on ilmeinen.


Rovinjin vanha kaupunki on ympyränmuotoiselle niemenkärjelle rakennettu (näkyy hyvin ilmakuvista, joita löytyy googlettamalla). Rinteet kohoavan rannasta niemen keskustaa kohti, jossa komeilee kirkko. Kadut ovat kapeita, ehkä paremminkin kujia, joissa ylettyy koskemaan kujan molemmin puolin olevia taloja yhtä aikaa. Vanha kaupunki on täynnä ihania pikku kahviloita ja ravintoloita talojen välisillä pikkuruisilla pihoilla. Myös rannat ovat ravintoloiden rytmittämät. Herkuttelupaikkoja siis riittää.








Rovinjissa minua ihastuttavat myös värit ja niiden runsas ja ennakkoluuloton käyttö. Talot ovat värikkäitä puhumattakaan ikkunaluukuista, pihakalusteista ja kukista. Miksi tyytyä mustavalkoiseen tai harmaaseen, kun elämän voi täyttää väreillä?!





Olisi ollut kiinnostavaa katsella kaupunkia ylhäältä päin, mutta siihen ei ollut nyt mahdollisuutta. Sen sijaan rannalla oli useita kojuja, joista saattoi ostaa lipun johonkin vesillä kulkevaan alukseen ja tutustua kaupunkiin mereltä päin. Miehet kävivät katselemassa vedenalaista maailmaa kolmen vartin kierroksella. Kirkkaiden vesien ansiosta kalat ja muut merenelävät näkyvät hyvin "sukellus"veneen lasien läpi.




Rovinjissa riittäisi varmaan katseltavaa useammaksikin päiväksi. Ihan vaikka ohi kulkevia ihmisiä ja ohi lipuvia veneitä katsellen itse kahvilassa istuskellen! Niin, ja pyöreän niemenkärjen voisi kiertää rantaa pitkin kokonaan, mitä me emme tehneet, koska oli läkähdyttävä helle ja ison osan ajasta vain istuskelimme - ja herkuttelimme.


Ja vielä vähän väriterapiaa: