Hitunen

Hitunen

lauantai 29. marraskuuta 2014

Nyt on aika


Joskus lapsena muistan ihmetelleeni aina Kotilieden palstaa Nyt on aika. Joka lehdessä oli "määrätty", mitä juuri silloin oli aika tehdä. Stressinaihetta kerrakseen! Onneksi nyt on ymmärretty, että nyt on aika myös ottaa rennommin kuin muinaisina vuosina. Aika levätä välillä ja aika tehdä hissukseen vain se, mikä on välttämätöntä tai mitä muuten vain haluaa tehdä. Oi onnea, kun ei tarvitse aloittaa katosta lattiaan ja komeroista kaappien alle ulottuvaa siivousta! Mieluummin katselen vaikka vanhoja valokuvia, kuten tuota kymmenen vuoden takaista kuvaa anoppilan keittiön ikkunasta...


... tai neljän vuoden takaista kuvaa joulukorttiaskarteluista asiaankuuluvine herkkuineen. Nyt on aika -palsta käskisi kirjoittaa joulukortit vasta varmaan itsenäisyyspäivän aikaan tai sen jälkeen, mutta hähää: minäpä olen kirjoittanut ne tänään jo. Postimerkit vain puuttuvat. Joka vuosi päätän, että ensi jouluna en laita yhtään korttia ja sitten - niin, kuinkas siinä sitten käykään. Korttien tekeminen on vain niin mukavan rentouttavaa puuhaa, että eihän sitä voi jättää väliin. Stressi lähtee, kun askartelee. Kertoneeko jotain stressin asteesta, mutta tänä vuonna tein harvinaisen paljon kortteja. Kaikki erilaisia, sillä en tykkää tehdä kahta täysin samanlaista.


Nyt on aika toivottaa: Siunattua adventtiaikaa ja joulun odotusta!

1 kommentti:

  1. Minäkin olen ollut ajoissa korttien kirjoittamisen suhteen. Enää puuttuu pari korttia/joulukirjettä, jotka lähtevät Saksaan kirjeenvaihtoystävilleni.
    Lähden pian kirkkoon kuoron kanssa laulamaan ja ihaninta on,kun pääsee taas laulamaan Hoosiannaa. Siitä alkaa adventinaika ja joulunodotus. Siunausta jokaiseen päivääsi!

    VastaaPoista