Hitunen

Hitunen

torstai 7. elokuuta 2014

Kasvihuone vai kahvihuone

Nyt se on melkein kokonaan valmis - juuri kun on loman viimeinen päivä (katolle on tulossa vielä harjapelti, jota nyt tuuraa muoviriekaleet). Vähän venahti tuo rakennusvaihe pitkäksi, mutta hyvinpä siinä sivussa tomaatit ovat kasvaneet. Tosin ei vielä kypsyneet, mutta ehkä pian jo saadaan satoa. Tältä se sitten näyttää, tämä meidän likimain kierrätysmateriaaleista tehty noin 7 neliön kasvihuone, jonka kahvihuonemaista luonnetta mies ei aluksi lainkaan ymmärrtänyt...


Etupihan tiilet ovat velipojalta saatua perintöä, josta tosin kuuluu iso kiitos myös Sulo -enolle. Hän kun rakensi 70 -luvulla taloa, niin tiiliä jäi hiukan yli ja lahjoitti ne siskonsa perheelle, joka teki osasta niistä pihalle grillin ja osa jäi vain varastoon odottamaan (tätä meidän kasvihuonetta). Grilli purettiin myöhemmin ja siksi osa näistä tiilistä muistuttaa käristetyistä makkaroista neljänkymmenen vuoden takaa.


Seinäruudut ovat rintamamiestalomme vanhoja ikkunoita ja kattoon laitoimme erään kerrostalon ikkunanvaihtoprojektista kaatopaikkatuomion saaneita isoja laseja. Katon teko oli vaiherikas projekti käsittäen erinäisiä yrityksiä leikata kotikonstein vanhaa lasia, mutta ei niistä paljon rikki mennyt. Viimeiset ruudut tilattiinkin sitten mittojen mukaan leikattuina lasiliikkeestä. Ruutujen välissä on alumiinilistat, jotka yhdistävät ruudut toisiinsa. Päätykolmiot ovat paksua pleksiä ja ne on helppo avata ja sulkea tarvittaessa.


Lattiaan etsimme kuumeisesti tori.fi:stä ja muualtakin vanhoja punaisia tiiliä, mutta jostain syystä niitä etsi moni muukin ja ainoat kelvolliset=edulliset olisivat olleet parinsadan kilometrin päässä. Lopulta ostimme uusia laattoja kymmenen euron neliöhintaan laattavalmistajan tehtaanmyymälästä. Kaupat tehtyämme kuulimme myyjältä, että heiltä olisi saanut käytettyjä laattoja vitosella neliö...


Kahvihuoneosastossa on naapurin kirppikseltä ostettu vanha pöytä ja tuolit, joita on tietenkin jo testattu ja toimiviksi havaittu. Voi olla, että jonain päivänä tuolit saavat uutta maalia kuluneen lakkapinnan tilalle, mutta tämän kesän saavat pärjätä entisillään. Kasvit ovat toistaiseksi ruukkuviljelyssä, vaikka alunperin ajattelinin tehdä niille kunnon altaat. Tai sitten otan mallia jonkun toisen blogistin kasvihuoneesta, jossa tomaatit ja muut herkut viihtyivät isoissa laastipaljuissa.



Kasvihuoneen ovet mieheni rakensi lisäämällä naapurin kirppikseltä löydettyihin ruutuikkunoihin puuta ympärille. Tämä kuva on rakennusvaiheesta, joten siinä näkyy mitä tiililattia kätkee alleen. Hiekkakerroksen alla on moninkertainen kasvuharso, joka sekin on kierrätystavaraa. Uutta ovat nuo kevytharkot, joiden päällä koko komistus lepää: Harkot on yhdistetty toisiinsa pellistä taivutetuilla muoteilla. Katsotaan sitten ensi keväänä, miten hyvin tällainen rakennelma kestää talven roudat. Luotan kuitenkin insinöörin rakennustaitoihin, vaikkei hän rakennusinsinööri olekaan.


Kyllä kelpaa näissä lämpötiloissa viidakkokurkkujen ja tomaattien kasvaa. Työkaverin lahjoittama vesimelonin taimi kuukahti juhannuksen tienoilla ihan yhtäkkiä. Kirsikkatomaatit sen sijaan tuntuvat tykkäävän kasvihuoneilmastosta.


Tällainen siitä vuosia unelmoidusta kasvihuoneesta lopulta tuli ja olen siihen tosi tyytyväinen. Mies teki suurimman urakan rakentamisessa, mutta minun käsialaani on lattiatiilien asennus ja kaikki muukin sisustus. Tämä oli ihan pakko ostaa huoneentauluksi:


2 kommenttia:

  1. Tulipa siitä upea!!! Jos minulla olisi tuollainen, niin olohuone siitä tulisi aivan varmasti :) Ja kesämakuuhuone myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan siellä jo kahviteltu, mutta ehkä ensi kesänä sitten päästään kunnolla nauttimaan kasvihuoneen monikäyttöisyydestä.

      Poista