Hitunen

Hitunen

tiistai 18. helmikuuta 2014

Kirja



Viime aikoina olen hurahtanut täysin kirjoihin. Tuntikausia saatan viettää hyvän kirjan parissa. No, en tosin lue noita kirjoja, vaan ahkeroin paperiveitsen ja liiman sekä maalin kanssa. Luon vanhan kirjan kansien väliin täysin uudenlaisen sisällön. Inspiraatio kirjan muokkaamiseksi lähtee yleensä vanhan kirjan nimestä, jonka mukaan sisältö saa kenties uuden merkityksen. Vanhoja kirjoja olen löytänyt kirppareilta alle eurolla kappale ja kuvitukseen käyttämäni lastenkirjat maksoivat 40 senttiä kappale kirjaston poistomyynnissä. Kierrätystä vai kirjojen tuhoamista, miten sen haluaa nähdä. Ja kaikki kunnia niille upeille lastenkirjojen kuvittajille, joiden töitä olen näihin mielikuvitusmaailmoihini lainannut. Useat näistä kirjoista olivat huonokuntoisia sisältä, tahroja ja  suttaisia lasten piirroksia esimerkiksi.



Ensin yleensä koverran paperiveitsellä kirjaan syvennyksen, jonka sitten maalaan ja koristelen lastenkirjoista leikatuilla kuvilla. Paksuun kirjaan, kuten tähän Verta ja tulta -teokseen olen tehnyt kaksi aukeamaa. Liimaan sivut yhteen ulko- ja sisäreunoistaan laimennetulla Erikeeperillä (tämä tietenkin ennen maalausta ja koristelua).


Kolmiulotteinen vaikutelma ei oikein näistä kaikista kuvista välity, mutta syvennykseen voi upottaa pikku esineitä tai tuoda hahmoja esiin tarratyynyjä käyttämällä. Allaolevaan Suuri unelma -kirjaan otin netistä valokuvan suuresta unelmastani Macchu Picchusta, leikkasin siitä profiilin ja veistin sen kerroksittain. Maalaus on oman mielikuvituksen tuotetta (oikeasti aurinko ei laske tuonne vuorten taakse!) ja lastenkirjoista löytyi sopivaa intiaani-aiheista rekvisiittaa.


Tässä vielä eilen aloittamani Työttömät -kirjan keskeneräinen versio. Lopputulos ei läheskään aina ole sellainen kuin aluksi ajattelen, mutta mitä siitä. Tekeminen itsessään on hyvin rentouttavaa ja hauskaa.

4 kommenttia:

  1. Hienoja kolmiulotteisia töitä ! olisko "installaatio" oikea sana...se tuli vaan mieleen :D

    VastaaPoista
  2. Onpa hienoja ja mielenkiintosia kirjoja! ; )

    VastaaPoista
  3. Onpa hieno idea ja hienot toteutukset! Monet noista sopisivat pyhäkoulun tai raamattupiirin alttaritauluiksi.

    VastaaPoista
  4. Kiitos! En tiedä oikein itsekään, millä nimellä noita kutsuisi, mutta kirjastosta löysin ihanan kirjan nimeltä Altered book collage, missä siis tämäntapaisia kirjoja kutsuttiin "muunnelluiksi kirjoiksi".

    VastaaPoista