Hitunen

Hitunen

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Helluntain juhlaa..

... ja kevät lahjojaan tuhlaa, oikein runsain mitoin. Aurinkoa, lämpöä, kevyttä tuulta ja toivottavasti pian myös sadetta, jota on luvattu. Kasvimaan kohdalle ainakin toivoisin vettä... Muuten luonnon itsensä kylvämät kukoistavat kyllä.


Helluntain jumalanpalveluksessa taivainen kevätsade kosketti mieliä ja sydämiä. Ystävä lahden takaa etelästä toi elävän sanan ja antoi ajattelemisen aihetta meille kiireen ja mammonan kyllästämille. Kiitollisena ajattelin elämääni taaksepäin; niin paljon on aihetta kiittää Isää. Ja katselin myös tulevaan, eteenpäin, toivoen että saisin olla yhtä huoleton kuin kukat kedolla luottaen Isän huolenpitoon ja johdatukseen kaikessa.






Kesäinen viikko on mennyt lämmöstä nauttiessa enimmäkseen pihalla kyyköttäen milloin minkäkin puskan juuressa. Taistelu kaikkialle tunkeutuvaa maahumalaa vastaan on voiton puolella ja samoin vuohenputki on saanut kyytiä. Hyviä kasveja molemmat - siis siellä, missä niitä haluaa kasvattaa. Ei minun puutarhassani eikä kasvimaallani. Mutta nyt tarvitsen apua kasvintunnistukseen. Sain viime kesänä eräältä ystävältä tämän, mutta en muista nimeä, enkä sitä, tekikö tämä jo kukkia viime kesänä. Mikä mahtaa olla tämä kaunis pallomainen perenna?

Tarkempi kuva lehdestä:

Tätä seuraavaa en muista ennen puutarhassani nähneeni, onkohan joku rikkakasvi?

Muistan, kuinka 16 vuotta sitten tähän pihaan muutettuamme varjelin kallion kolosta noussutta komeaa kasvia, kunnes ystävä käski repiä sen juurineen irti. Pujoksi sanoi... Vuosien varrella olen kyllä oppinut tuntemaan yhden jos toisenkin kasvin niin noista luonnon itsensä kylvämistä kuin ihmisen istutamistakin. Kiitos, jos autatte näiden kahden oudon selvittämisessä.

3 kommenttia:

  1. Tosi tutun näköinen tuo perenna. En vain saa mieleen, mikä se olisi. Voisikohan se olla jokin kurjenpolvi?

    VastaaPoista
  2. Tummakurjenpolvi 'Samobor' sanoo "puutarhahörhö" kollegani. -Päivi-

    VastaaPoista
  3. Kiitos tiedoista, hyvä kun aina joku on enemmän "puutarhahörhö" kuin itse! Mutta tunnistatteko sen alimman kuvan kasvin? Yritin sitä jo taimistollakin tutkia, mutta ei löytynyt vastaavaa.

    VastaaPoista