Hitunen

Hitunen

maanantai 30. tammikuuta 2023

Mantelipuiden kukintaa Colmenarin suunnalla

 

Mantelipuut, nuo lapsuuteni unelmapuut, ovat lopettelemassa kukintaansa hyvin koleassa säässä. Uutisissa on näytetty kuvia jäätyneistä mantelinkukista. Teimme juuri maaseutukierroksen Málagasta pohjoiseen Colmenarin suunnalle, jossa tie nousee liki kilometrin korkeuteen. Lämpötila putoaa sitä mukaa, kun tie nousee ylemmäs - ylhäällä vuorilla oli noin 5-7 astetta lämmintä, vaikkakin aurinkoista. Tuuli oli melkoisen navakka, eikä juuri kuvien ottamista pitemmäksi aikaa viitsitty autosta poistua. 

Colmenar on pieni, alle 4000 asukkaan kaupunki reilun 600 metrin korkeudessa. Pysähdyimme kaupungin keskustaan kahville, ja jatkoimme sitten matkaa ylemmäs vuoristoon. Keskustassa ihastuttivat mandariini/appelsiinipuut, jotka ilmeisesti ovat jotain koristelajiketta. 


Mantelipuu on kevään ensimmäisiä kukkijoita näillä main, mutta näyttää siltä, että moni muukin kukkiva puu tai pensas on jo aloittanut kauden, vaikka säät ovat olleet harvinaisen viileitä. Vähitellen on kuitenkin luvassa lämpenevää. 




Mantelipuureitti Colmenarista Málagan suuntaan kulkee tietä nro 7000 pitkin. Tien toisella puolella on upea Montes de Málagan luonnonpuistoalue, jossa on paljon merkittyjä vaellusreittejä. Ehkä jollain lämpimämmällä säällä täytyy yrittää tehdä patikkaretki noihin maisemiin. 



Tällaiset terveiset tällä kertaa täältä tuuliselta rannikolta! Mukavaa helmikuun alkua!



6 kommenttia:

  1. Kiitos taas matkaterveisistä!

    Kyllä on kaunista 🥰. Itsekin pohdiskelen aina tämän tästä isojen ja pienempien muutosten mahdollisuudesta omassa elämässä. Vuorotteluvapaa kuiskii aina välillä kutsuvasti korvaani 🥰.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti tarttua vuorotteluvapaan mahdollisuuteen! Jos ei puolta vuotta pysty ottamaan, niin lyhyempikin jo varmasti piristää.

      Poista
  2. Kyllä kateus iskee, kun ihastelen mitä teillä siintää silmissänne.
    Kaunista, upeat maisemat, ylväät vuoret, meren kohina, vehreä luonto ja kauniit hedelmäpuut/kasvillisuus.
    Mukavia hetkiä ja retkiä sinne kauas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivi! Onhan täällä kaunista ja paljon kaikkea katsottavaa ja koettavaa, mutta välillä on joidenkin asioiden kohdalla ikävä Suomen toimivaa systeemiä ;)

      Poista
  3. Kyllä mantelipuun kukat ovat ihania. Kauniissa maisemissa olette taas liikkuneet. Mutta kylmä sielläkin tulee, kun mennään korkeammalle. Nauttikaa olostanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viime viikot ovat tosiaan olleet melkoista vaihtelua kevään tulon ja kylmyyden taistellessa keskenään. Viime yönä satoi kaatamalla ja ukkostikin.

      Poista