Hitunen

Hitunen

perjantai 26. kesäkuuta 2020

Ihanuuksia päivästä toiseen


Keskikesän juhla on ohitettu harvinaisen kauniissa säässä. Kumisaappaita ja sateenvarjoja ei tarvittu, mutta aurinkorasvaa kului sitäkin enemmän. Kesäkuuta olemme viettäneet pääasiassa kotimaisemissa, mutta juhannusviikolla kävimme pääkaupungissa esikoisen ja tyttöystävänsä luona. Päivää juhlistimme syömällä Töölössä Mamma Rosa -ravintolassa herkullisen lounaan. Syitä juhlaan oli kaksikin: esikoisen syntymästä tuli 21.6. kuluneeksi 30 vuotta ja tyttöystävänsä oli saanut opinnot suoritettua eli restonomin paperit käteensä.


Periaatteeni mukaisesti en julkaise blogissani kenenkään kuvia kasvopuolelta, mutta tämä 30 vuotta vanha kuva tekee poikkeuksen. Tällaisia nyyttejähän ne kaikki vauvat kutakuinkin ovat!

Helsinki -päivään kuului käynti Sibelius -puistossa, jossa emme olleet mieheni kanssa ennen käyneet. Niin kaunista! (Lapsena askartelimme Sibelius -monumenttia talouspaperirullista!)






Läheisellä rannalla kesyyntyneet joutsenet vähät välittivät ohikulkijoista. Suloisia nuo harmaat pikku pallerot!


Kotona olen nauttinut valtavasti pihan kauneudesta. Joka aamu kierrän ympäri pihamaata ja katselen kukkia. Nuuhkin pitkään pionien tuoksua, sillä se on mielestäni yksi parhaista kesän tuoksuista.




Ja mitä olisi kesä ilman uimista ja saunomista! Näillä helteillä uiminen on välttämättömyys, ja mikäpä reilusti yli 20-asteisessa vedessä on lilluessa. Merivesi on harvinaisen lämmintä jo näin kesäkuussa.




Mansikoiden aika on nyt. Ensimmäinen erä on jo pakastettu, ja paljon on syöty. Vaniljajäätelö ja mansikat - mikäs sen parempi kesäherkku!


Leppoisia lomapäiviä kaikille lomailijoille
 ja voimia työhön ja arkisiin puuhiin kaikille niille, 
joiden loma on vielä jossain kaukana!


4 kommenttia:

  1. Kauniit kesäiset kukka kuvat ja maisemat, söpöt joutsenet. monumentista olen joskus myös ottanut kuvan.

    VastaaPoista
  2. Onnea pojalle ja onnea tyttöystävälle!
    Ihanat pikku-joutsen pallerot..:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Hitunen!

    Näillä kesätunnelimilla ennään pitkälle :-)

    VastaaPoista