Hitunen

Hitunen

torstai 2. toukokuuta 2019

Vappuvaelluksella


Saimme viettää ystäviemme kanssa upean, aurinkoisen ja kohtuullisen lämpimän vapunpäivän Espoon Nuuksion kansallispuistossa. Moni muukin oli valinnut tämän hienon luontokohteen vapaapäivänviettopaikakseen, mutta onneksi metsäpolut Nuuksiossa ovat aika leveät ja tilaa on riittämiin isollekin vaeltajajoukolle. Haukkalammen luontotuvalla meitä varoitettiin etukäteen metsäpalovaarasta ja siitä, että tulta ei saa tehdä edes sallituille nuotiopaikoille. Siitä huolimatta näimme reitin varrella useita nuotioita, joita muut olivat sinne tehneet ilmeisen tietämättöminä tai ajattelemattomuuttaan.



Vesilintuja näimme päivän aikana paljon, ja yllättävän kesyiltä tai ainakin ihmisiin tottuneilta nuo vaikuttivat. Kiersimme reilun 7 km mittaisen Korpinkierroksen, jonka varrelle osuu useita lampia ja pieniä järviä. Joissakin niistä on myös somia saaria, joihin on tehty levähdyspaikkoja.




Nuuksiossa oli kiva ensikertalaisena käydä, mutta ehkä täältä yli sadan kilometrin päästä ei ole järkevää kovin usein lähteä luontoretkelle sinne, ainakaan ihan varta vasten. Onneksi lähempänäkin on mm. upea Teijon kansallispuisto ja muita luontokohteita ihan lähimetsistä puhumattakaan.



Hyvää toukokuun alkua sinulle! 
Kyllä niitä aurinkoisia päiviä vielä tulee tämänpäiväisen tilapäisen sateilun jälkeen...

2 kommenttia:

  1. Kyllä ihmisen mieli vetää luontoon ja metsän syliin, vesien äärelle. Hieno paikka tuo Nuuksio ja onneksi kansallispuistoja on runsaasti ympäri Suomea.Ihanat maisemat teillä oli vaellella.
    Siunattua viikonloppua Sinulle ja rakkaillesi! <3

    VastaaPoista
  2. Hyvää viikonloppua!
    Nuuksio on kaunis luonnonpuisto, sen ovat todella monet huomanneet. Sinne on jo vaikea mahtua autoineen. Nykyään olemme käyneet Kirkkonummen ja Inkoon luontokohteissa, joissa on vielä rauhallisempaa. Ja Teijolla :)

    VastaaPoista