Hitunen

Hitunen

perjantai 6. marraskuuta 2015

Liekeissä


Niinkin voisi tätä olotilaa kuvailla. 
Joku on ihan liekeissä. 
Melkein kuin oisi eläkkeellä.
Mutta määräaikaisesti,
vain toistaiseksi,
kunnes on aika palata
tankkaamaan tavausta
kertaamaan kertotauluja
ja muuta sellaista,
mitä työksi kutsutaan.

Tämä on Kolmen Ässän syytä.
Että me tällä tavalla molemmat
päätettiin jättää työt hetkeksi
ja ottaa vähän rennommin,
kun vielä voi. 
Keväällä jo
 Kolme Ässää kaikkine salkkuineen
meinasivat kiristää 
ja silloin me meinasimme:
täytyy livistää
vapaalle.

Se onnistui.
Ja nyt on olo kuin liekeissä.
Eläväistä hehkua
ja innostusta niin moneen
mihin ei muulloin aikaa.
Kuten verkkaisiin aamuihin
jolloin voi lojua sängyssä
katsella lipputangon nuppia
ikkunan takana
ja taivaan värejä,
mäntyjen latvoja.
Ja sitten pikkuhiljaa
hilata itsensä
aamiaiselle,
tuijottaa talitinttejä
pihapuissa leikkimässä.
Tai kynttilän liekkiä.
Ja Psalmien sanat
soljuvat aamuun
milloin voimaksi, 
milloin lohduksi,
milloin rohkaisuksi.
Onnea 
tämä kaikki,
sanon. 



11 kommenttia:

  1. Nautinnollisia vapaita päiviä Sinulle! Jäitkö vuorotteluvapaalle? Se minullakin pian koittaa, jos ei enää tule esteitä tielle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vuorotteluvapaalle, juu. Jännää, että meillä on ollut samanlaiset suunnitelmat!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, täysillä jo nyt, vaikka vasta viikko takana.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, uskon, että tästä tulee hyvä "jakso" kaikin tavoin.

      Poista
  4. Oli niin ihana ehtiä tavata, pitkästä aikaa!! En yhtään ihmettele, että olet/olette liekeissä!! Olette saaneet Taivaan Isän lahjahetkiä elettäväksi! Iloitkaa, ammentakaa ja nauttikaa. Tankatkaa arjen varalle. Juuri tuo, mistä kirjoitit, että on aikaa tuijottaa taivasta, lintuja, latvuksia taikka lipputangon nuppia. Oi, että, se on voimaannuttavaa. Ja vielä kiitos lahjastasi! Se on ihana, niinkuin tekijänsäkin!! Siunausta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ystävä tärkeä! Kanssasi jaetut kilometrit, kahvittelut ja pikku shoppailut kaikkine keskusteluineen - voi miten kiitollinen olen niistä muistoista, ja otan ne mukaani...

      Poista