Hitunen

Hitunen

maanantai 28. syyskuuta 2015

Rannattomien ressukoiden kuutamouinti


Täysikuu möllötti iltataivaalla katsellen kesän viimeisiä uimareita ennen avantokauden alkua. En tiedä, onko monessakaan maamme kunnassa tarjolla kuntalaisille tällaista ylellisyyttä kuin meillä täällä: ilmainen rantasauna meren äärellä lämpimänä kesäaikaan viidesti viikossa, syksymmällä viikonloppuisin. Saunan kunto ei nykyisellään päätä huimaa ja kiuaskin sanoo välillä sopimuksensa irti kun pitäisi jaksaa sanoa "shhhhh".  Sauna on auki yleensä äitienpäivästä syyskuun loppuun. Meillä sauna on naapurikunnan kanssa yhteinen, mutta sijaitsee meidän kuntamme puolella, joten enemmistö kävijöistä on sijaintikunnasta. Tänä kesänä meitä saunojia tosin peloteltiin käsittämättömällä tavalla; kunnan päättäjät ajattelivat pistää saunan myyntiin kunnan heikon taloustilanteen vuoksi.


Täysikuuta edelsi yksi kesän / syksyn hienoimmista auringonlaskuista. Meri oli peilityyni, vesi + 13 -asteista. Ilma oli jo viileämpää, joten mikäs siinä oli uidessa. Keväällä aloittaessamme uintikauden veden lämpötila oli vain 9 astetta. Kauden päätteeksi joimme kakkukahvit ja haikeina toivotimme toisillemme hyvää joulua ja pääsiäistä, sillä osan porukasta tapaamme varmimmin vasta seuraavassa toukokuussa. Kesän ajan koossa ollut laudeparlamentti hajoaa talveksi kuka minnekin, osa tosin jatkaa avantouintia lähiseudun saunoilla.


Aikoinaan 1980- ja 1990 -luvuilla muistan Uudessakaupungissa asuessamme käyttäneemme kaupungin eri paikoissa sijaitsevia rantasaunoja, joita sai varata ilmaiseksi käyttöön illaksi kerrallaan. Mutta eihän siinä päässyt syntymään sellaista yhteisöllistä tunnelmaa kuin tässä meidän saunassamme. Jotenkin minusta tuntuu, että tällaiset satsaukset kuntalaisten hyvinvointiin kannattaisivat pitemmällä tähtäimellä yleisen viihtyvyyden ja jopa mielenterveyden ylläpitäjinä. Mutta kun tänä päivänä ei muulla tunnu olevan väliä kuin rahalla. Rikkailla on omat rantansa ja saunansa ja voivat niissä löylytellä vaikka joka ilta. Eivät ne ymmärrä meitä rannattomia ressukoita...



4 kommenttia:

  1. Onpa hieno tuommoinen saunomis mahdollisuus. Komeat kuutamokuvat.

    VastaaPoista
  2. Onpa teillä ollut tunnelmallinen iltasauna! Täälläkin päin oli viikonlopun iltoina todella lämmintä ja tyyntä. Sai olla pimeässäkin paitahihasillaan. Ihana päätös kesälle :)

    VastaaPoista
  3. Onpa unelmaisia kuvia! Ihanuuksia!

    VastaaPoista
  4. PS: Blogissani olisi sinulle yksi juttu... =)
    http://hallatar.blogspot.fi/2015/10/haaste-ja-palkinto.html

    VastaaPoista