Akkuja ladatessa

Miten huikean kauniita talvipäiviä näin tammikuussa! Valon voima on valtava, kun se saa kylmänaran ihmispolon lähtemään ulos lämpimän lieden ääreltä. Ja mitä tuo ihmeellinen valo sitten muutaman kuukauden päästä saa aikaan - sitä odotan malttamattomana. Nyt imen itseeni kaiken valon ja kerään voimia kaikkeen tulevaan.

Viime päivinä olen nauttinut hiljaisesta talosta miesväen ollessa töissään. Opiskeluni eivät tällä viikolla vaadi yliopistolla oloa, mutta kotitehtäviä on kyllä riittänyt. Lukemisen ja referaattien kirjoittamisen lomassa on ollut ihana kuunnella musiikkia, mikä on tällä viikolla ollut enimmäkseen Petri Laaksosta ja venäjänkielisiä hengellisiä lauluja youtubesta ja muualtakin netistä. Olen tehnyt löytöjä ja sanakirjan kanssa suomentanut muutaman laulun. Slaavilainen musiikki vaan on jostain syystä aina liikuttanut minua, jo lapsesta asti.

Suksetkin sain kaivettua esiin tälle talvelle ensi kerran. Lähipellolle tein umpihankeen latua, mutta lumen vähyyden vuoksi olin vähällä alamäessä lentää nenälleni. Valmiille ladulle olisi automatka, enkä siksi saa lähdetyksi. Autolla ajo varsinkaan talvella ei kuulu niihin puuhiin, joita tekisin huvikseni.

 Eilisen avantopulahdusten jälkeen vilu on kummasti viihtynyt vierellä ja saanut nenän vuotamaan. Tänään tyydyin vain kävelylenkkiin postilaatikolle ja puukatokseen.

Ilta on hämärtynyt ja takkatuli lämmittää. Huomenna uusi päivä odottaa jälleen, kenties aurinkoisena taas. Parasta on aloittaa uusi aamu Ison kirjan äärellä teekuppi toisessa kädessä. Akkuja on ladattava jatkuvasti, jos haluaa elämässään kokea muutakin kuin "kala kuivalla maalla" -tunnetta. Kiitollisena näistä latauspäivistä on hyvä painaa pää tyynyyn unen hiipiessä silmiin.