Hitunen

Hitunen

lauantai 22. joulukuuta 2012

Uinuu valkoinen maa

Puuhakas päivä takana, joulupullat leivottu ja suurin osa jo syöty. Miehille maistuu, onneksi. Mukava on leipoa ja laittaa joulua, kun on joku jolle kelpaa. Talo siivottu, kuusi kannettu olohuoneen nurkkaan. Koko perhe koolla jo tänään. Leppoisaa. Ennen auringon laskua ennätin hetkeksi pihamaalle ihailemaan talvista valoa.









Aatonaatonaatto on illassa, seinäkello raksuttaa hiljaa. Kynttilät lepattavat ikkunoilla, kuusi keikkuu jalassaan hiukan vinksahtaneena, vain kynttilät toistaiseksi oksillaan ja tähti latvasssaan. Isosisko saapuu huomenna, lupasin että saa koristella kuusen. Kauneimmat joulukortit (ne itsetehdyt) pääsivät rautalangasta väkertämääni telineeseen esille.






Gloria in Exelcis Deo! Enkelikuoro pääsi laulamaan piirongin päälle. Tai eiväthän nuo kaikki laula, joku sentään laiskottelee. Suurimmalta jäi pelkät siivet. Työt on tehty ja nyt on aika levätä. Nautitaan joulusta kaikin aistein ja niin, että joulu pääsee sielun syvyyksiin asti. Ilo Vapahtajan syntymästä ja kiitollisuus meille lahjoitetusta elämästä ja rauhasta.  Rauhaisaa joulua sinullekin!


1 kommentti: