Keskikesän juhlaa

 

Juhlaa on se, että saa joka päivä ihailla tätä rakasta kotimaata ja sen kauneutta. Alkukesä varsinkin on aina jotenkin sykähdyttävää - voiko olla kauniimpaa kuin hiirenkorvainen koivu?! Se on lupaus edessä olevasta ihanuudesta. Eikä minun kesäni ainakaan ole koskaan ohi juhannuksena. Niin kuin ei joulukaan ole ohi aattoiltana, ei edes Tapanina. Kesä on vasta päässyt vauhtiin. Tämänpäiväinen sade oli oikein odotettu ja rukoiltu, että maa jaksaisi tuottaa myös kauneuden lisäksi satoa. Tosin ei olisi haitannut, vaikka olisi tullut reilumminkin, mutta hyvä tämäkin. 

Viime viikolla ajelimme pitkästä aikaa kasitietä pohjoiseen anoppia ja appiukkoa tapaamaan. Normaalin kahden pysähdyksen sijaan stoppeja kertyi viisi tai kuusi. Mukavaa oli poiketa päätieltä sivuun milloin syömään tai kahville tai muuten vaan paikkoja tutkimaan. Vanhoja tuttuja tai sitten uusia, jotain TV:stä tuttuakin. 

Anopin pihamaasta olen tykännyt aina (kuva alapuolella). Joka kerta kesäaikaan sinne mennessä on "pakko" kiertää joka kukkapenkki ja istutusryhmä. Useimmiten mukaan tarttuu myös taimia kotiin vietäväksi, kuten nytkin kotkansiipeä ja viitapihlaja-angervoa. 

Myös anoppi tekee meidän pihassa vastaavan kierroksen. Lisäksi teemme yhdessä kierroksia muiden pihoissa ja puutarhoissa. Avoimet puutarhat -tapahtumassa olemme monesti käyneet yhdessä. Nyt kävimme muuten vain pietarsaarelaisessa Aspegrenin puutarhassa, joka on hiukkasen vanhempi kuin meidän puutarhat yhteensä. Rovasti Aspegren perusti puutarhansa joskus 1700 -luvulla. Puutarhassa on mm. ruusutarha (nyt ei vielä ollut juuri mitään kukassa) ja raamatullinen puutarha, jossa on Raamatun teksteistä tuttuja kasveja esittelykyltteineen. Keskellä isoa puutarha-aluetta on vanha huvimaja.  Päärakennuksessa toimii lounasravintola. 

Alkukesän kuivuus oli koetellut kasveja myös tuossa puutarhassa ihan kuin täällä omassa pihassammekin. Kastelussa olen yrittänyt priorisointia ja siitä huolimatta yksikään porkkanansiemen ei itänyt (ehkä olivat jo vanhoja), eivät myöskään tillit. Nyt odottelen uusintakylvöjen tulosta. Juhannusruusujen kukinta meni ohi muutamassa päivässä ja nyt ne ressukat ovat rumanruskeita raatoja - onneksi eivät koreile keskellä pihaa. Pionit aloittelevat kukintaansa ja nuppuja ainakin on paljon. Kirjolupiini on tehnyt neljää eri väriä kukkia. Viime vuonna kaikki olivat samaa punaista, mutta nyt on joukossa vaaleanpunaista, fuksiaa ja yksi liila kukka, mikä näyttää ihan komealupiinilta. Näiden kirjolupiinien ei pitäisi olla yhtä hanakasti leviäviä, mutta kovinpa nuo näyttävät riehaantuneen. (Kuva on reilun viikon takaa, joten tällä hetkellä kukkia on vielä enemmän.) Osaako kukaan sanoa, mistä johtuu tuo kukkavarsien käpertyminen?

Nautitaan Suomen suvesta ja valoisista illoista! 

Hyvää juhannusta!

Lomalla (viiden työpäivän jälkeen)

 

Viikkojen sisällä makoilun (enimmäkseen) jälkeen oli ihana päästä muutamaksi päiväksi töihin. Lapset olivat odottaneet kovasti ja kyselleet usein, milloin tulen. Jostain syystä vuorotteluvapaitteni sijaisten kanssa on käynyt aina niin hyvä tuuri, että minun paluutani töihin on odotettu. Ja täytyy sanoa kuudesluokkalaisten kevätjuhlapuhetta lainaten "Tulee ikävä!". Kun on kuusi vuotta saanut kulkea rinnalla ja nähdä pikku kullannuppujen kasvun teineiksi, ei voi muuta kuin ihmetellä ensinnäkin vuosien vauhtia, mutta toisaalta myös sitä, miten oppi tarttuu. Esimerkistäkin. Uskon, että näistäkin hyvästelemistäni nuorista kasvaa fiksuja aikuisia. Open mieltä ilahduttaa myös nähdä joskus uutisissa tai muissa medioissa tuttuja kasvoja, entisiä oppilaita. 

Kesäloma on siis edessä ilman sen suurempia suunnitelmia. Anoppilassa lähdetään käymään heti, kun tunnen siihen kykeneväni - se kun vaatii noin 500 kilometrin istuntoa autossa suuntaansa. Toki matkalla voi yöpyäkin ja ainakin pitää tusinan taukoja, jos siltä tuntuu. Toistaiseksi pisin automatkani yhtäjaksoisesti on ollut töihin eli vajaa 50 km. 

Pihapuuhia olen tehnyt vähän kerrallaan. Onneksi on monitaituri mies, joka tarvittaessa auttaa ja tekee fyysisesti vaativimmat puuhat. Enkä antaisi porkkanan- tai salaatinsiemeniä hänen kylvettäväkseen - siinä voisi olla koko pussillinen yhdessä kasassa. 

Aurinkoista alkukesää sinulle!

Kesä on...

 

... silloin, kun on auringonpaistetta ja sadetta sopivasti sekaisin lämpöä unohtamatta. Rakeitakin joskus tulee kuten eilen, mutta sitten taas paistoi oikein lämpimästi. Raekuuron aikaan istuin sopivasti kahvihuoneessa, ilman kahvia tosin. Tänään korkkasimme kahvihuonekauden virallisen epävirallisesti avatuksi kahvin, raparperimössön ja jäätelön ryydittämänä. 

Villiys on päässyt pihalla valloilleen. Joka paikkaan tunkevat ne iänikuiset vaahterantaimet, onneksi myös tällaiset söpömmät ilopilkut. Tuo lupiini on sitä hyvää lupiinia, mutta tuntuu sekin leviävän ihan kiitettävästi. Kasvimaalla taas ovat talven jäljiltä päässeet vuohenputket vauhtiin. Mäkimeiramikaan ei ole pysynyt rajatulla alueella, vaan pikkutaimia löytyy joka raosta, missä vain vähänkin on multaa. Pakko niitä on karsia, vaikka se niin hyvä perhoskasvi onkin. Kasvimaa saa vielä odottaa kylvöaikaa eli sitä, että lapiointikykyinen ehtii maata kääntämään. 

Joka kevät tapahtuu aina sama juttu: kaikki kasvit ryöpsähtävät kasvamaan yhtä aikaa ja hirvittävällä vimmalla. Ihan kuin pelkäisivät, että aika loppuu kesken ja ehditä kukkimaan ennen talvea. Melkein kaikki kasvit siis, ainahan niitä hidastelijoita joukkoon mahtuu. Meidän tontilla ainakin kuunliljat lähtevät hitaasti kasvuun. Erityisesti tykkään tuosta kirjavalehtisestä kuunliljasta, jonka nimen äsken katsoin, mutta jo unohdin. 

Tulppaanit alkavat olla kukintansa loppuvaiheissa, mutta tässä vielä jokunen kuva. Alemman kuvan keltainen on sama kuin tämän postauksen ekassa kuvassa. Syksyllä täytyy istuttaa noiden keltaisten kaveriksi punaisia ja ehkä lisää keltaisia. 

Joskus ajattelen, mitähän äitini tykkäisi meidän pihasta näin keväällä. Hän oli suuri kukkien ystävä, piti kyllä myös kasvimaapuuhista. Vielä viimeisenä syksynään äiti oli ostanut liiloja syysleimuja, joita ei sitten ehtinytkään istuttaa omaan pihaansa. Ne ovat kukkineet jo 20 vuotta meidän pihassa ja tuovat siksi mieleen äidin aina kun menen syysleimupenkin ohi. Tosin viime vuosina olen laiskasti niitä lannoittanut ja siksi kukinta on ollut heikkoa. Alakuvan liiloja iiriksiä on tällä tontilla yksi penkillinen jo edellisen tai sitä edellisen asukkaan peruja todennäköisemmin. Me ollaan asuttu tässä vuodesta 1997 asti eli aika vanhoja nuokin kukat ovat. 

Hirveän paljon olisi pihalla jaettava ja istutettava kasveja uusiin paikkoihin. Tänä keväänä erityisesti akileijat näyttävät matkustelleen pitkin pihaa kuin myös sormustinkukat ja jopa yksi varjoliljakin aivan toiseen päähän pihaa. Hauska seurata, mitä milloinkin löytyy eri puolilta. Suurin osa saa jäädä siihen, mihin kotiutuvat, mutta välillä yritän kasata samaa sorttia yhteen kohtaan, kunnes ne taas päättävät itsekseen lähteä vaeltamaan. 

Jos hyvin käy, pääsen vielä viimeisellä kouluviikolla töihin.

 Elän toivossa, että lääkärikin on samaa mieltä. 

Aurinkoista toukokuun loppua!